Otteita kirjeestä

...Sataa lunta, vähän, tuulee, vähän, poltan savukkeeni rappusilla rauhassa. Minulla on surua. Mitä surua, onko se sinun hampaasi jäljet minun kaulallani, epäilevä tietoisuus siitä, että tahdon kuolla, mutta en sinulle. Kuinka pelkään kaiken loppumista, enkö enemmän alkamista, mitä tämä tarkalleen ottaen on. Entä kyyneleet, kysyt, entä äiti ja aurinko, kysyt ja hengität... Jos minä en ole tarpeeksi sinulle, mikä on. Entä aurinko ja äiti, entä kuun kaipuu yöllä kun se laskee valkoisen viittansa vapaana lainehtivan meren ylle suuressa kaupungissa, jossa sinä olet ja minä en... Ajattelen kuolemaani paljon. Luulen, että kuolemaa alkaa ajatella toisella tavalla kun on vanhempi. Silloin siihen liittyy tietämystä elämästä, joka jatkuu, vaikka sataisi lunta. Ja niin kuin nyt sataakin. Tämä on vain synninpäästöä...