torstai 6. maaliskuuta 2008

Kesäpäivistä II

Ja ensimmäiseksi minä kirjoitan jotain todella
häpeänpunan nostattavaa, noloa: minärakastansinua,
intuitiivisesti, ei varjokuvia enää, minä selkäni taakse,

ei menneisyyden muistoja, pimeitä päiviä sotkuisissa asunnoissa,
seinät poliittisia iskulauseita ja paperit ja kirjat
lattialla haamujen päälle kuljettaviksi, aivan kuin mattona
eikä näy kuin korkean kerrostalon silhuetti taivasta vasten,

abstraktioita abstraktioiden perään, tiettyä analyysia ja hiljaisia
vilkutuksia aamuseitsemältä kun näin millainen yhteiskunta
selät taipuvat korreksi kekoon, ei ihmeitä tarvita, olemme vain ihmisiä,

elintoimintoineen, jotka voivat pysähtyä
milloin tahansa, kivi kerrallaan
löydät mitä on kauan sitten etsinyt ja tiedät mistä
olet kotoisin, mihin olet pääsi asettanut. Ei ole

ensi alkuun helppoa, teoriat ja makeat sanat eivät auta
kauneudellaan pahoinvointia.

Raskasta: suuria rakkauksia ja unohtumattomia fraaseja

2 kommenttia:

Markku kirjoitti...

Selät korreksi kekoon on unohtumaton fraasi. Mutta luulisin, että koko muu runo tässä ympärillä on uutta? Onko se siis sama runo (fraasin tai sanoman takia), vai eri runo? Kuka näistä tietää, en minä ainakaan.

Eeva K. kirjoitti...

Kesällä kirjoitettujen runojen sarja ilmestyy nyt blogissani.

Muistan joitakin vanhoja runoja, jotka olivat hyvin tiiviitä - tämä ei ehkä tavoita ihan sitä.