Minä astun sinun tajuntaasi, tietoisuuteesi. Tämän tapahduttua mikään ei voi tapahtua toisin. Mahdollisuuksia on tietenkin kun kävelet vierelläni ja minä ymmärrän, ettet sinä ole koskaan ollut rakastunut. Minä tulen ja tuon mukanani yhden kaupungin, puoli metsää, parfyymin tuoksua ja sanon, että sinulla on sellaiset silmät kuin olisit itkenyt kauan, kauan. Kirjoitan tätä nyt erään lakimiehen huoneessa, jossa kirjat makaavat selät avoimina. Minä olen tullut tähän, olen tässä, ja katson sinua alta kulmain. Paluuta menneeseen ei ole, sen vuoksi vierastan imperfektiä ja pyrin aina preesenssiin. Tietenkin siitä aiheutuu toisinaan erilaisia sekaannuksia, mutta kun käymme yksisanaisia keskusteluja, vastaan Jumalaan kuolemalla, kaikki on oikeastaan hetken läsnä. Minä tulen sinun luoksesi, sinun vuoksesi ja pian katsot minua jo uusin silmin.