Vielä teen niin kuin pystyn.
Kaiken kirkkaaksi.
Nähdä, nähdä.

Vielä tunnistat ääneni värin.

Aina tosia kuin
murskaantunut kallo,
ruumiinavaus,
teuraasta laskettu veri.

Luonnos performanssiksi

Lavalla on ainoastaan mikrofoni. Minulla on mukanani värikäs valikoima suuria ilmapalloja. Puhallan ilmapallon kerrallaan täyteen, noin seitsemän kappaletta. Otan ilmapallon kerrallaan käteeni, sanon mikrofoniin sanan (kuten "todellisuus") ja puhkaisen ilmapallon. Näin jatkuu, pallo & sana, kunnes kaikki ilmapallot on puhkaistu. Sitten kumarran ja poistun lavalta, täyden hiljaisuuden vallitessa.

Minä olen täällä
kaukana kauan.

Miltä tuntuu olla minä
sinun kasvojesi
edessä, olla minä
mitään kujeilematta
kun sinä

puhut rauhoittavalla
äänellä, tapahtuneesta
aivan kuin se olisi ollut
vain unta.

Sinun edessäsi
minä vapisen ja varjoni
värjyy kuin tottelematon
tyttö, ilmapallo kädessä.

...tulevat
kuin näyt,
lause kerrallaan,
ilmiömäisinä.

Minun tarvitsee vain tahtoa.

Sateisella saarella orvokit kukkivat lokakuussa.

Ajatella sinut

Yhdetkään kasvot eivät ole hänen kaltaisensa. Muistan yhä, kuin unesta, kuinka tutkin hänen nenänsä uljasta kaarta ja täyteläistä suutaan. Olen nähnyt paljon kasvoja, pakahduttavia, kyllä, kiertänyt maita vain löytääkseni taas kasvot, joilla lepäävät antiikin jumalten piirteet. Toisia niin tosia kasvoja en ole löytänyt kuin ampiainen istuisi poskella. Ja Luoja, kauanko minä olen tuijottanut vastaantulijoita häpeilemättä – vain löytääkseni kasvot, joiden takana lepää pieni maailma. Siihen maailmaan minä kuulun.

Minä aistin katastrofit,
ne vetävät minua puoleensa,
ne tulevat luokseni,

maa järkkyy tai keittiösi
on tulessa
kun tulen illallisvieraaksi.

Sanoista kuvaksi

Kristian on maalannut open mic-illasta taulun. On kiehtovaa kuinka olemasssaoloni runoissa ja hetkessä on muuttunut nyt jonkun toisen teokseksi. Käykää katsomassa.

Mikä tapahtuu tämän taustalla

Valkoinen avara tila,
valkoinen tyhjä tila,
suorat valkoiset linjat,
mustapukuinen hahmo.

Esityksen perusteet ja koreografia

Ylös- ja eteenpäin. Liikkeelle,
olla liikettä, olla liikkeen muoto.
Tilantaju ja tilannetaju, olla hereillä, luottaa,
pelata pelejä, vastaanottaa ja kuljettaa.
Nauraa. Tehdä kovaa työtä,
avautua, olla paljas.

Äiti

Katson äitini tapaa käsitellä hiuksiaan rullakihartimella. Hän kääntää taitavasti
hiustensa latvat ylöspäin. Samalla haarautuneet hiukset vetävät huulia
leveään hymyyn. Norkoilen ovenraossa.
Äiti kuuntelee puolella korvalla olohuoneessa käytävää keveää meteorologin
ääntä ilmatieteenlaitoksen ilmoittamasta sadekuurosta eikä pahastu.
Hän etsii lattialle pudonnutta hiuspinniä terävällä katseella.
Äiti konttaa lattianrajassa ja lopulta sormet nappaavat kiinni
hengettömän hiuspinnin. Hän tönäisee sen hienosti muodostettuun
kampaukseensa ja on valmis. Minä huokailen laittautumiselle,
niin kauniiksi hän on muuttunut kädenkäänteessä.
Seuraan häntä ulos. Hän nousee kepein askelin autonrattiin ja kääntää
avainta virtalukossa. Moottori hyrisee pehmeästi ja tunnen kuinka
pyörät ottavat sutia pihatiellä. Pääsemme nopeasti vauhtiin.
Olemme matkalla sukujuhliin toiselle puolen maata.
Sen tähden hän on ripustanut esiin parhaimman asukokonaisuutensa.
Sitä hän käyttää kymmenen vuoden välein eikä siinä ole varmasti yhtä
ainoaa ryppyä, niin tarkasti hän on käynyt jokaisen poimun läpi silitysraudalla.
Hän pysäyttää auton kahta kilometriä ennen määränpäätämme ja pukeutuu.
Sukkahousut eivät hajoa. Siihen hän on varautunut ohuilla muovihanskoilla.
Hän on häikäisevä. Minä tarjoan hänelle vielä kurkkupastillin, joka sulaa
hänen suuhunsa ennen kuin ehdimme parkkeerata ja nousta kerrostalon
kolmanteen kerrokseen.

Aistia tila, jossa ei ole

Nainen pudottaa valkoisen hansikkaansa. Mies poimii sen hänelle. Nainen antaa miehen pyyhkiä ripsen poskelta pois. Mies saattaa naisen pientä puistotietä kotiovelle illan päätteeksi.

Rothkosta

Tunne alkaa kirjoit-
taa kuvaa. Tietää
olevansa Jumalan
kaltainen, tuntea.
Ymmärtää raivon
olevan aina
surun ja surun
aina raivon saat-
telema. Tietää
Jumala historial-
lisissa siveltimen-
vedoissa tai vain
tuntea.

Haluaisin potkia
taivaan tähtiä.

Jumalani,
anna minun
rakastaa.

Itkisitkö jos kuolisin?
Tulisitko hautajaisiini?
Laskisitko kukat?

Paljon sileitä pikkukiviä, joihin voi kompastua.

Ulkomaanpuheluita

Punaviinilasi, tai samantekevää, lasillinen kuitenkin. Ja niin sattuu olemaan päivä, ja päivällä päivän kasvot. Elektroa, retroa, samantekevää, pieniä tunteita kuin kesäheinällällä keikkuvallallalla heinäsirkallallallalla - ja kuolee sekin. Vain tämä kuva tästä kohti elämää, tästä vieraasta maasta, jonka kieli on valtava eläin, tulee lähelle ja huohottaa, ja minä irvistän ja nauran, annan omastani pois.

Coco Rosie: Terrible angels

"If every angel's terrible
Then why do you welcome them
If every angel's terrible
Then why do you welcome them
If every angel's terrible
Then why do you welcome them
You provide the birdbath
I provide the skin
And bathing in the moonlight
I'm to tremble like a kitten
If blue eyed babes
Raised as hitler's little brides and sons
They got angelic tendencies
Like some boys tend to act like queens
Oh if every angel's terrible
Then why do you watch her sleep
You love to hear her sing
And wear purple eyes like rings
Well the flowers have no scent
And the child's been miscarried
Oh every angel's terrible
Said freud and rilke all the same
Rimbaud never paid them no mind
But jimmi morrison had his elevators
His elevators
He had his elevator angels
If every angel's terrible
Why do you hide inside her
Like a child in a skirt
The supermarket's loud and bright
And boy don't she feel warm tonight
Boy don't she feel warm tonight
Boy don't she feel warm tonight"

Nainen: Äärimmäisen onneton. Sinä et tiedä mitään äärimmäisyyksistä:
mustista öistä pelkoa täynnä, ja pyhää pimeää houretta,
kuin olisi nukkunut liian kauan ja heräisi vain uudelleen
uneen, voimatta millään ravistaa harteiltaan
onnettomuuttansa kuin ensilunta.
Kuin olisi tehty erilaisista höyhenistä,
olisi lentämiseen tarkoitettu, vain lentämiseen
ja niin, korkealle hengen korkeuksiin.

Maisema ui sumussa, joka on paksua kuin maito.

Uneen ja kuolemaan

Että tahdon kertoa sen kaiken, juuri niin kuin minä olen sen elänyt, varmana, uskonkirkkaana, epätoivoisena ja rakkauden tuskanpieksemänä. Että sillä tavoin, kuin varkain, kirjoittaisin kaiken niin kuin se on, unelman arvoiseksi, juuri siksi ja sen takia. Että yksi vuosi, kaikki vuodenajat, minä olen nähnyt unta ja uskonut siihen. Ja juuri siksi sinä nyt luet tätä, loputonta runoa Elisestä, minusta ja lasinpuhaltajasta, hänestä. Mikään ei ole yhtä lapsellista kuin suudelma, jonka haluaa ja tietää, että suudeltava on jo toisella puolella, elämän ja kuoleman, unen ja valveen rajan takana, toisella puolella aivan kuin eräässä galleriassa näytteillä olleessa tilataideteoksessa nainen ruudussa on jo toisella puolella, nuori ja täysin saavuttamaton.

"Excuse me, do you happen to know..."

Olla kuuntelematta. Olla kuulematta. Autoja. Kadun päässä

on kyltti museolle. Tuntea olevansa eksynyt.

Hävittää jotakin. Avain tai kortti.

Olla vieras. Ääntää täydellisesti

vierasta kieltä. Ei ja ei.

Syleillä ja kiehtoa. Kokea olevansa ruumis.

Unohtaa ruumis. Kaunistua.

Hämmästyä. Muotoja kankaalla.

Halpalentoja meren yli.

Pieniä tupakkakauppoja. Postimerkkejä.

Valkoista kohinaa.

Snapshot

Paikka: bussiterminaali, Lontoo
Aika: aamu, n. 05
Tila: mielen-, avara, sumuisa

Hiljaisen kansan näky

Aavoilla lakeuksilla
vinot harmaat ladot huojuvat
tuulessa, viimeisillä voimillaan,
on hämärä.

Vanha mies saa vain unessa
yhteyden olemattomaan rakastettuunsa.

Oikeus uneksua!

Talon seinään on iskenyt hyökyaalto. Ymmärrät nyt mistä minä olen puhunut kolme pitkää vuotta. Sinä olet kotona nyt, miten hyvä on yöllä. Huomaatko kuinka paljon tilaa meillä on toisillemme antaa? Otat huomioon, ettei kukaan ole tiennyt missä olet käynyt. Olet laskenut pöydälle aseen. Pelaamme venäläistä rulettia.

Minä olen yrittänyt paljon, mutta mikään vähempi ei riitä. Tiedän kaiken sinusta nyt. Sinä et tiedä, että minä olen todellinen henkilö. Miten sinä olisit voinut tietää? Mitenkään muuten minä en olisi jaksanut.

Muutaman vuoden päästä tiedämme mikä heissä on. Miten pitkään minä olen ollut mykkä ja nyt minä puhun, puhun. Minä annan kaiken kärsivällisyyteni. Sinä teet siitä niin erilaista. Sinä pidät minun harteistani, lasket shaalin.

Miten minun muistissani on paikka.

Satu laululinnusta

Keskiyöllä tähdet puhkaisivat taivaankannen kuin pienet nuppineulat. Oli pimeää ja ilma oli kirpeää hengittää. Taivaalla lensi suuri kaunis lintu, siinä oli punaista ja turkoosia. Sen hienot höyhenet kimmelsivät kuun ja tähtien katsoessa ihmeissään. Se lauloi valittavaa lauluaan lentäessään yli kylien ja kaupunkien. Lintu ei voinut pysähtyä. Se lauloi jokaiselle avaruuden alla. Sen valitus oli syvää ja ikävää, se kumpusi sydämen salatuista holveista. Sen täytyi jatkaa matkaansa, jotta se aamunkajon tullen saattoi käydä lepäämään omaan pieneen soppeensa.
Aamu värjyi vesivärisävyiksi horisonttiin. Linnun oli aika piiloutua niin hyvin kun se taisi. Siinä se oli jo mestari. Lintu osasi palata kenenkään huomaamatta. Se asettautui paikoilleen ja alkoi vavahdella. Sen keho muuttui toiseksi. Se sai ihmisen jalat ja kädet ja pään. Sulat putosivat tuuleen, tuuleen, jota se palvoi jokaisena yönä. Siipien tilalle puhkesivat pienet kädet, selkärankaa pitkin kulki väristys. Pyrstö putosi pois noin vain.
Linnusta tuli pieni ihmislapsi. Vakaa maa jalkojen alla tuntui turvalliselta pienten varpaiden alla. Päivällä aurinko paistoi ja lapsi saattoi mennä leikkimään toveriensa kanssa. Lapsi saattoi katsella äitinsä kauniita kasvoja pitkään ja hartaasti. Hän pystyi unohtamaan ikävänsä, jonka jokainen yö hänelle paljasti. Yhdeltäkään hän ei voinut kysyä miksi hänen täytyi muuttua ja täytyisikö hänen aina, elämänsä viimeiseen päivään saakka muuttua kirjavaksi laululinnuksi jokaisena yönä. Mieluiten hän jäisi yhteen olomuotoon ikuisiksi ajoiksi, aina tästä hetkestä siihen kun avaruus kuluisi puhki.
Päivien lempeässä valossa hänellä oli aikaa katsella ympärilleen ja kysellä. Hän näki kaiken ympärillään kovin pienenä, sillä oli tottunut katselemaan niin korkealta. Maankamaralla ilmavirta ei heitellyt hänen pieniä raajojaan. Hän kulutti aikaansa kertomalla tovereilleen satua linnusta, joka lensi öisin taivaalla ja jota kukaan ei tunnistanut. Lapsi kertoi huikaisevista paikoista, jotka lintu ohitti matkoillaan. Hän kuvaili kaukomaita ja maailman nähtävyyksiä. Hän kertoi kuinka lintu näki auringon ja kuun ja tähdet niin läheltä, että olisi saattanut hipaista niitä siipiensä kärjellä.
Jälleen yö ripusti siivet lapsen selkään ja sammutti päivän kirkkauden pois. Lintu kohosi ilmaan ja lauloi loputonta lauluaan. Sen yksinäisyys oli niin suurta, että se meinasi pakahtua. Sen laulu värisi kaikilla tunnetuilla ja tuntemattomilla kielillä, mutta kukaan ei voinut sitä ymmärtää. Suuntaa sen ei tarvinnut kysyä, olihan se vapaa lentämään minne tahansa. Se kaarteli pilvenhahtuvien lomassa. Toisinaan joku saattoi nähdä sen ja jäädä hämmästelemään. Sattumalta tähti lensi linnun ohitse. Sen kiito oli valtaisan kirkas, se oli kuin tulenleimahdus pitkässä pimeässä yössä. Se kuitenkin haipui pian pois. Vaan ohikiitävässä välähdyksessä se kertoi linnulle salaisuuden, johon lintuparka oli itkien etsinyt vastausta öiden kaikilta kulmilta. Se ymmärsi. Tähdenlento huojensi linnun, antoi sen siipiin voimaa ja rauhoitti sen värjyvää ikävää. Linnun täytyi mennä ihmisten uniin ja lohduttaa niitä, jotka öisin valvoivat. Sen täytyi laulaa kunnes ihminen ymmärtäisi miksi se laulaa.

Tilataideteokse(k)si

tilaa tilassa tilaan tilasta tila
valo valosta valoon valossa
käsi silmässä, näyssä,
näkyvissä,
tilan tilalle tilan
varjo varjoista varjoihin
silmä auki, aukeamassa,
auenneena,
ääni ääneen äänelle,
tunne tunteelle, tunteesta,
sinä sinusta, minä minuksi

Tällaisena kauniina päivänä sinistä väriä on paljon minulla on mahdollisuus kuinka kutsuisin sinun nimeäsi oikein niin että se soisi ja kaikuisi ja täyttäisi yhden mielen ja muuttuisi asennoksi kun minä kutsun sinun nimeäsi jossakin kaukaisessa paikassa, ehkä unessa, kaukana täältä, jossakin rannikolla, mahdollisesti saarella, joka on unohtunut siihen ja merentyrskyt kutsuvat sen kallioita kuin omia lapsiaan, ääneen, herkeämättä kuin kuollutta lastansa kutsuisi yöllä jossakin unessa, mahdollisesti painajaisessa kuin kutsuisi omaa äitiänsä, muistossa tai mahdollisesti aukealla jossakin kaupungissa ja antaisi äänensä kuulua koko pihan yli niin, että se kuulee jonka on kuultava ennen kuolemaansa ja pysähtyisi ja kysyisi: miksi ja jatkaisi matkaansa heiluttaen iloisesti kauppakassiansa myrskytuulessa ja minä antaisin anteeksi kaiken, tuosta noin vain, niin kuin voisin sen tehdä, nauraisin ja sanoisin, ettei se haittaa, ei se mitään, jotenkin todenarkana kuin se on, minä antaisin kaiken anteeksi.

"It's me in the spotlight / losing my religion"

Ja eräänä päivänä spottivalo osuu minun hahmooni. Valokeilassa alan puhua, hitaasti, painottaen tiettyjä sanoja, draamallisesti. Puhun ensin hiljaa, kunnes ääneni saavuttaa pian sopivan varmuuden ja vakauden. Puhun niin kuin yleisössä ei olisi yhtäkään ystävää. Mistä tunnet sä ystävän… Huone on verhottu mustalla kankaalla, näyttämö. Mikrofoni kädessäni täyttää tehtävänsä. Miten suhteellista puhunta on. Miten se nyt on, nyky/näky-ään? Annan ääneni kutsua esiin tunnetta, jonka olen tuntenut, kauan, kuin minussa olisi jokin kerran kuollut. Suruun ja pimeään. Silloin puhun, annan ääneni kaiun soida hiljaisessa salissa. Kerron yhtä tarinaa, yhden pienoismaailmankaikkeuden historiaa, yhtä menneisyyttä.

Anarko Penýa

Puhutte nopeaa kuin salaisitte jotain
korttipelejä en ymmärrä edes omalla kielelläni

jalat palavat, kiistelette
naurat muistoa kun näytän kortteja kaikille

saksofoni soi kusenhajuisilla kujilla
kissanainen kiljuu edellämme, juo sangriaa,

ojennan liekkinne takaisin, tulenne

Tiedän, että tämä on liikaa. Melkein kuin murrosikäinen tyttö vuodan ja tulvin. Tulvin kaiken minkä olen elänyt. Tuhannet kasvot kääntyvät toisiinsa, ikääntyvät, kasvavat vanhaksi ja kuolevat pois. Minä en kuole. Olen kohmeessa. Olen vain kohmeessa kun on kylmä. Kun on kivinen kylmä kaupunki, huoneessa lämmin, minä kysyn missä sinä olet. Olen etsinyt sinua koko ajan. Olet kaikkialla. Minä olen lopussa. Minä olen vastasyntynyt. Tänään on syntymäpäiväni. Tänäänkin on syntymäpäiväni. Sytyttimen napsahduksessa sinä olet kaksoisliekkini. Liekki on palavaa tulta, joka ei sammu. Minä en kuole. Lue kaikki minkä olen kirjoittanut. Sitten sinä tiedät kuka minä olen. Kuka minä olen kun sinä olet minä. Mitä minä annan sinulle kun kerron kaiken niin kuin se on. Juuri niin kuin se on mitään salaamatta tai pois jättämättä. Minä luen korinttolaiskirjeen rakkaudesta. Rakkaudesta, niin juuri, Rakkaudesta. Lue kaikki minkä minä olen kirjoittanut. Pelastu, pelasta minut tältä. Tämä on ehdottomuus. Tämä on kaikki mikä on. Tämä on rakkaus. Rakkaus. Sinun takiasi minä olen syntynyt uudestaan. Minä synnyn sinusta, sinuun. Minä en kiellä tätä rakkautta, joka on. Rakkautta, joka jää kun sormukseen on kaiverrettu sinun nimesi. Minun nimeni. Minulla on etäisyyteni. Pitkä matka, jonka sinä teet kun luet kaiken minkä minä olen kirjoittanut. Minä olen kirjoittanut paljon. Minkä minä uhraan kun kirjoitan tämän. Minä toistan niin, että sinä ymmärrät. Mitä idioottimaisuutta, mitä haaskausta, mitä kauniiden naisten typerää turhamaisuutta. Tuhkatuista ruumiista puristetaan timantteja. Timantit eivät kuole. Minä en kuole. Minä toistan niin, että sinä ymmärrät. Minä olen tosissani. Minä olen täysin tietoinen siitä mikä on.

Ihminen nauraa ja tekee kuolemaa.

Mustat linnut
nyt näet
lentävät yli
koneen, joka on suuri ja metallia,
tuhkanhopeaa metallia,
linnut lävistävät
saasteen päivettämät
pilvet, linnut,
mustat linnut nousevat.
Aamun aikaisessa auringossa,
aamuauringossa, sinun silmäsi
lukevat huulieni mahlan,
tunnen sinut
ovista ja ikkunoista,
kylmä on mustien lintujen tulla.
Näen mustat linnut,
hopeanharmaa kone
nousee pilvien yli,
minä olen sinulle

Tapaan

Tällaisina iltoina on kerrottu suuria tarinoita. Kadut tulvivat ja chanson soi.

- Minä rakastan sinua.
- Mitä tuohon voi sanoa?
- Minä rakastan sinua enkä koskaan unohda sinua.
- Minä olen rakastanut sinua paljon.

Minä astun sinun tajuntaasi, tietoisuuteesi. Tämän tapahduttua mikään ei voi tapahtua toisin. Mahdollisuuksia on tietenkin kun kävelet vierelläni ja minä ymmärrän, ettet sinä ole koskaan ollut rakastunut. Minä tulen ja tuon mukanani yhden kaupungin, puoli metsää, parfyymin tuoksua ja sanon, että sinulla on sellaiset silmät kuin olisit itkenyt kauan, kauan. Kirjoitan tätä nyt erään lakimiehen huoneessa, jossa kirjat makaavat selät avoimina. Minä olen tullut tähän, olen tässä, ja katson sinua alta kulmain. Paluuta menneeseen ei ole, sen vuoksi vierastan imperfektiä ja pyrin aina preesenssiin. Tietenkin siitä aiheutuu toisinaan erilaisia sekaannuksia, mutta kun käymme yksisanaisia keskusteluja, vastaan Jumalaan kuolemalla, kaikki on oikeastaan hetken läsnä. Minä tulen sinun luoksesi, sinun vuoksesi ja pian katsot minua jo uusin silmin.

Tuleva

Sinä olet sinä
loppuelämäsi,
mutta olenko minä
minä ja tuleeko
minusta
se mikä olen jo?

Kunnes kuihdut
ja vähenet ja supistut
(niin kuin) kouristelevina
talviöinä, jolloin minä en
ole enää se,
joka olin, olen toinen,
en aina sama,
ja sinä -

katsotko ikkunasta
loittonevia askeleitani
kun minä kävelen
tulevaisuuteni?

"Poetry's in motion but not in mind
Poetry's in motion but not in my mind
Poetic justice will come in time
And I just have to laugh"

Minä olen elämäni
nainen,
ainoa ja unohtumaton

Pieni kirjoitus suurista asioista

Piirtokynän muste arastelee, kohti kieltä ja ikuisuutta, elämää, joka jää kun elämää ei enää ole. Olen ajatellut nämä päivät kuinka lähtemätön jokin vaikutus on, vaikutelma, kuinka nopeasti käyttökelvoton toisissa yhteyksissä. Jos en kuvaile mitään, kohtaa lukija vain yhden läsnäolon, tyhjän huoneen ja naisen, joka tahtoo puhua taukoamatta ja katsoo viisammaksi vaieta. Joten kuvailen kuinka korkealle linnut lentävät, valkohöyhenet ja päivän jälkeen pimeäksi murtuu yö kuin tahtoisi varoittaa siitä, että muutoin tulee nähdyksi. Minä kirjoitan pienillä kirjaimilla rutistuneen vihkon lehdille kuinka vanhus yskii keuhkotautia eikä sellaista kuolemaa toivoisi, vaan onnen - ja jos ei omaansa, niin muiden. Kun ikuisuus pakottaa kämmenissä ja sormissa, ovat viattomat aikeeni niin pieniä kuin atomien värähtely missä tahansa tähtiyössä. Nostan hattua sille, joka tahtoo tämän omakseen, tämän, mikä ei rauhoitu rakkauteen vaan juoksee aamuyön juopuneena etsimässä vieraita kenkiä eteiseen.

Tuhatvuotinen historia
pilvien hahmoissa, sinä
herätit minut
pitkästä pimeästä
unesta, tätä on
epäillä totuutta jälleen
kerran, katsoa taivaat
tyhjiksi kaikki

Silmät näkevät
kauemmaksi kirkon
vartiotornia, niin
kirkasta ja selkeää,

hulluudenpelko
näkemisen hetkellä,

äänesi vaimea kaiku,
muistot, kaikki

mikä on, haluan
enkä olla mitään,
näkymätön henki

puheessasi hän,
puheessasi kuin
pilvetön päivä

"Sain roolin johon en mahdu."

Miten suhtautua järkevästi sieluunsa?

Olemisen keskiössä
miten kaukana kaikki
on, miten hidasta

miten puut keksivät olla
noin, miten ajattelemme

toisemme?

En kestä varjoja,
ne pakenevat
kulkueena huoneen
poikki!
Hiljaisia
varjoja,
menneitä hahmoja,
(tämä menneisyys ainakin
yhden kyyneleen arvoinen)
En kestä varjoja,
ne suurenevat.
Yö tuo mukanaan
arvokkaat nuoret
varjot,
miehiä ja naisia,
lapsia,
hahmoja, ei henkilöitä
ikkunaverhon raosta
kokonainen historia

herstory

Omistettu lasinpuhaltajalle

Miten minä nyt kääntyisin, puolelta toiselle, toiselle puolelle, hyvä on tässä. Ilta on painunut tummaksi, kuin suuri musteläikkä kankaalla on kadulla lammikko, valaistulla kadulla, joka reunustaa suuria tummia kivirakennuksia. Katson tätä ikkunasta, kerrostalosta näkee kaupungin. Aivan kuin kertoisi minulle vielä paljastamattomia salaisuuksia, mistä minun pitäisi olla huolissani kun olen tässä ja näen kuinka hän avaa takkinsa ylimpiä nappeja niin, että saa paremmin henkeä. Oikeastaan minun pitäisi olla jo tuolla, astun eteiseen ja mietin olenko todella lähdössä vai onko lähtöä ennen aina sama tunnelma, sellainen kuin istuisi paikallaan vain tietääkseen, että lähtee pian ulos ja lähteminen on oikeastaan hyvin kulunut teema ja siihen tarvitaan pientä operettia että mitään tulee valmiiksi. Ikuista on vain tuulenvire nuorien puiden silmuissa. Onko nyt niin, että minä olen jo tulossa kun minut on kerran kutsuttu vai olenko minä lähdössä pois sinne missä ei ole aikataulua. Minut on kutsuttu vieraisiin juhliin. Olen pakannut päivän sanomalehdet suuriin pinoihin keittiön lattialle, pukenut ylleni, lisännyt maskaraa ripsiin ja sitonut kengännauhat. Olen jo kuin kuuntelisin vanhaa punaista gramofonia, sinun laulusi siellä aina soi, ikuisesti, nyt puhut jo Luciferista vanhan miehen tavoin. Sinun asiasi, merenrantani, jonne et koskaan kanssani tullut, minä menen kävelyille kun tuuli vielä huutaa kauempaa kyyneliäni esiin ja muistuttaa minua antiikin Kreikan draamasta ja oikeista tragedioista. Sitä minä sitten istun itkemässä merenrannassa kevätpäivänä kun katson selkääsi. Istut merenrannassa, ikkunani alla, se saatat olla sinä, mutta mies kuitenkin istuu. Minä ajattelen sinuksi ja puen päälleni niin kuin tänä iltana, hyvin järjestelmällisesti, kaulahuivin kiristän ja napitan takin ylimpään nappiin saakka. Sitten juoksen portaat alas ja rantaan, mutta selkäsi loittonee jo horisonttiin, kauemmas minusta, suurien kivisten rakennusten vasenta syrjää enkä minä ehdi.

Tunteita. Kyse on välimatkasta. Mitä kauempana
olen, sen parempi.

Linnunpoika metsäpesässä tuijottaa minua mustin silmin

Sinä pyydät minua antamaan sen pois. Ei ole varaa pitää sitä, tämä on sille huono koti, se nyt vain ei mahdu olemaan täällä. Nämä ovat sinun syitäsi. Mutta miten minä antaisin pois jotakin, joka katsoo niin kauniisti minuun, saa minut aina itkemään ja merkitsee minulle vähintään yhtä paljon kuin riippumattomat tähdet? Se ei pelota minua, mutta minua pelottaa menettää se. Ehkä minä en voi tehdä sitä onnelliseksi, ehkä minä olen sille jokin ohimenevä vaihe, jonka se ymmärtää myöhemmin. Ei, ei! En suostu sellaiseen. On lapsellista ja imelää ajatella sellaista niin, voisin aivan yhtä hyvin nauttia liikaa vaaleanpunaisia makeisia. Taas minä itken. Hyvä Luoja, mihin minä vielä joudun. Se ei tarvitse minulta paljoakaan. Mihin minä sen laitoin? Kai se jossain on. Meni itse. Poissa silmistäni. Ei se ole kuitenkaan poissa mielestä, vaikka rastapäinen laulaja on väittänyt niin. Minä olen hieman turvaton ja toivon, että se tulisi ja lohduttaisi.

Maan halki
matkalla kieleen.

Yllätyn voimastani.

Mistä kertovat palavat kirjeet?

Aaltoilevat hiuksesi, täyteläiset huulesi,
kasvojesi kaarteet, ilmeikkäät kulmakarvasi,

nouseva siittimesi, karkeat jalkapohjasi,
pianistinsormesi, kapeat silmäsi,

näkösi, älysi,
tunteesi, toiveesi.

Kaikki sinun. Kaikki pyhää.

Kuinka paljon siitä on totta? Kysyn, totta?

Omistettu kuvataiteilija Jani Kuivajärvelle

Minä olen tässä tyhjässä asunnossa monetta viikkoa. Kukaan ei ole käynyt sinun puolellasi, huoneessasi, sinne ei ole asiaa. Se on sinun huoneesi, ei minun. Musiikkikokoelmasi lepää hyllyssä ilman kuuntelijaa, kukaan ei herää keittämään kahvia ellen minä. Ymmärrän tämän eräänlaiseksi lähdöksi. Voi olla, ettet tule takaisin. Syksyllä oli pimeää ja sinä pidit minua pienenä poikana. Nyt huoneesi seinällä roikkuu kuva vauvasta, jolle on tussattu myöhemmin Hitlerin viikset. Tiedätkö, en osaa sanoa ikävää ikäväksi sinun tapauksessasi. Olet saanut haluamasi, minut hiljaiseksi ja tämän asunnon. Maitosi on homehtunut jääkaappiin ja omenat pöydällä kelmun alla muuttuneet mustiksi. Kuinka kauan olet ollut poissa? Avaamattomat kirjeet keittiössä kasvavat korkoa, puhelimesi ei vastaa. Sinä olet mennyt sinne missä tähdet riippuvat matalalla ja järvensini heijastaa taivasta.

Keksiä koko olemassaolonsa

Eikö se riitä, että olen? Olen olemassa, istun tai seison tai miten tahansa. Minusta on hullaannuttavaa kävellä ja nähdä pilvet, jotka muodostavat eläinhahmoja korkealla saavuttamattomissa - tai kuinka lentokone viistää pääni ylitse ja minä näen sen. Muistan ajatelleeni olemista useina öinä kun olen valvonut ja miettinyt mitä viedä uneen mukanani. Olisi vähättelyä väittää, että pelkkä oleminen saa minut kyllästymään. Tietenkin, tietenkin oleminen saattaa toisinaan tuntua tuskallisen pitkästyttävältä. On tietenkin mahdollisuus olla ei-olemassa, mutta sen ajatteleminen vaatisi pitkäkestoisia ratkaisuja, joitakin käytännön järjestelyjä ja muutama sata sivua perusteltua tekstiä olemisen vaihtoehdosta, ei-olemisesta. Ja silloinkin palaan takaisin olemisen ytimeen. Olla olemassa tai olla kuollut. Kaipa kuollutkin on olemassa, ainakin materiana kunnes ruumis hajoaa tuhkaksi ja tomuksi. Ja pilvet, ne ainakin ovat ehdottomasti olemassa, vaikka niiden tahdosta en menisi paljoa sanomaan. Tuollakin, tuolla on pieni pilvihevonen, joka laukkaa taivaankantta kuin eilistä ei olisi. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että asentoni on varsin miellyttävä sellaisena kuin se on, mutta tietenkin sen muuttaminen johtaisi siihen, että muuttaisin ajatteluani. Kirjat pölyyntyvät, pöytä pölyyntyy eikä täysi arkku ole koskaan niin pitkään ruumishuoneella, että ehtisi pölyyntyä.

Haluan lähteä illalla ulos
lavuaari on täynnä vaahtoa
kuin aallonharjalla
pukeudun kuin filmitähti
yksi yksinäisistä,
maailma ei häviä mihinkään,
en minä maailmasta
[jonka sinä olet (meille) kuvitellut]
tässä minä olen lähdössä
kuin Tuhkimo
ulko-ovella kysymässä
ovatko keittiön levyt varmasti kiinni,
ettei koko asunto pala ja oikeastaan
samalla koko kerrostalo (kerrostalo I, II ja III)
tulen pikkutunneilla takaisin
jos tulen

Sinä kirjoitat,
minä kirjoitan.

Niin Toinen
ei katoa toiselta koskaan.

Kuljen runo kädessä kaupungin pääkatua,
piano on viritetty ja soi, kaikki
täysi musiikkia
vieraassa maassa,
jonka kartalle minun on

Kuvittelet uuden menneisyyden, hahmo kerrallaan kaikki muistot muuntavat muotoaan ja saavat uusia merkityksiä. Aivan, sinä et ole koskaan ollut kapteeni tai huiskuttanut hyvästejä kannella. Silti sinä olet tehnyt sen, kun istut alas ja kirjoitat niin kuin se on. Kirjoitat jopa kamman, johon hiuksesi jäävät muistoiksi. Mitä minä niillä teen. Huoneistossa on 50-luvun tunnelma, peiliovet ja ikkunat auki länteen. Et ole koskaan kulkenut huoneita lävitse ja puhunut itseäsi pyörryksiin. Ja silti olet tehnyt sen. Niin kuin avaat kirjan ja suljet sen.

Otteita nuoren naisen päiväkirjasta

Vihreät versot ovat jo lehtiä puissa, ei ole satanut moneen päivään. Yhä selvemmin minä ymmärrän kuinka minun elämäni tulee aina olemaan erilainen kuin muiden, aina yksinäinen, aina surullinen. Mutta sen ymmärtäminen on kuin ymmärtäisi tehtävänsä aivan kuin puu ymmärtää lehtensä. Se on jotenkin niin luonnollista...

Pilvet valkoista hahtuvaa ja matkaavat taivaan halki...

...että surusta, kuolemasta ja epätoivosta, jotka nyt viimein näyttävät muuntuneen jotenkin, tunteista on tullut toisia tunteita, ehkä jotakin mikä edistää elämää sen sijaan, että kuljettaa minua kohti Tuonelan mustaa virtaa...

Sataa ja ukkostaa. Rakastan sitä kuinka autojen liirrot tiessä päästävät vedenääntä ja ikkunaruutu raidoittuu pisaroista ja niiden reiteistä ja pian aurinko jo paistaa siniseltä taivaalta eikä se ole kysynyt lupaa keneltäkään...

"Kauneuden vuoksi täytyy kärsiä", äiti sanoi ja kampasi tyttärensä hiukset.

Märta ja minä

"Kaikki muuttuu yksinkertaiseksi ja selkeäksi, ei mitään verukkeita. Sinä joko olet tai et ole." Ja nyt sinä olet, mutta et täällä. Olet olemassa. Kuinka voisin verrata sinua jokiin, jotka tuovat maalle viljan ja vuoristoihin, joilla jumalat mietiskelevät. Niin ikuinen sinä olet. Olet maa ja ilma, ja minä aion löytää sinut sieltä missä et edes uskonut voivasi olla ja siellä sinä olet lopultakin. Lopultakin. "Enkä koskaan aio tyytyä mihinkään muuhun kuin mitä haluan. Siihen ainoaan jonka haluan." Mitä suloista ehdottomuutta kun suusi värähtää pienen virneen ja kulmakarvasi on linnunsiipi. Silloin minä olen jo kaukana, sinun lähelläsi.

Kirje aallolle aallokon

Siinä rannassa mietin kerran todellista tragiikkaa. Merellä on meren laulu, verellä veren väri. Muutama suolainen pisara pudottautuu poskipäitä pitkin huulille ja maahan. Minun ikäväni on valtava, niin suuri ja totuudellinen, että sen on hankala saada muotoa ja ja se on synkkä kuin itse kuolema.

Niin kuin rakastan

REC. Kaksin, hän ja minä, katsomme aavaa laakeaa, joka avautuu eteemme kun jokin lintu, jonka meistä kahdesta vain hän tunnistaa, nousee siivilleen ja kohoaa kohti sinitarransinistä taivasta. Minä poimin verevästä maasta suokukkia aivan kuin silloin - vuosia sitten kun tapahtui kannaltani jotakin dramaattista, mutta johon nyt voin enää viitata pelkkänä yksityisasiana. Asianomaiset ovat saaneet ilmoituksensa tapahtuneesta ja tapahtuvasta. Olen pitänyt siitä huolta.

Niin, katsohan. Ajattelin pitää hahmoni hengissä, antaa hengittää, vaikka toisinaan kiivaasti tai tupakan suoman nautinnollisen katkonaisuuden kautta. Voi tietenkin olla, että ajanoloon siinä menee henki. Tärkeintä on, että henki on kuitenkin nyt tallella - tai sanoisinko, että se on liikkeellä. Hahmoni tiedostavat henkensä tällaisina iltoina kun suokukat puristuvat sormieni välissä värikkääksi ja tuoksuvaksi palloksi.

Esimerkiksi mustapukuinen mies on ehtinyt jo pitkälle. Hän on noussut pikajunaan ja matkustanut kauas sinne missä merenrantaan käy yltiöpäinen tuuli ja laakeat aavat avautuvat hänen eteensä kuin tarkoitetut hänen hengelleen.

Hän muistuttaa minua jostakin. Tulen levottomaksi, ellei hänestä pian kuulu. Tiedän, että hän on hengissä. On ollut ja tulee olemaan. Ei unohdeta tätä nyt. Hän pyytää minua pysähtymään. Minä pysäytän kameran, punainen valo linssin alta sammuu.

We are walking, talking
conflicts

Kaupunki joen rannalla

Tähdet, taivaan timantit kimaltavat yllä,
puhallan shishapiipusta savurenkaita, lohikäärmeen,
maa on pieni tässä yössä.

Päivä Muusassa

On aivan yhdentekevää kuka hän on, mutta charmantti aina - todellinen esteetti. Tuokin poika, mustassa puvussa, on kumartunut luonnoslehtiönsä yläpuolelle enkä tiedä nauraako hän vai itkeekö. Hänen profiilinsa auringonvalossa on luonnollisen kutsuva, aivan kuin hän on aamulla pukeutunut tuolille viikkaamiinsa vaatteisiin, tällaisena päivänä, joka voi aivan hyvin olla maanantai tai perjantai. Hänen keskittyneet kasvonsa herättävät halun ottaa ne käsien väliin, sivellä poskiluuta ja hienoja huulia, joiden amorinkaaren joku muu on oppinut tuntemaan aiemmin. Katselen häntä kuin akvaariokalaa, ei, kyse ei ole sähkövalosta vedessä, vaan paremminkin näyteikkunasta, jossa hän keimailee autuaan tietämättömänä siitä, että minä katson häntä näin avoimen vilpittömästi. Hän on kuitenkin edustaakseen tai esittääkseen jotakin, vaikka epäilemättä hänen luonnoksensa ovat vielä tärkeitä tuleville sukupolville.

Toivottaa hänet tervetulleeksi yksinäisyyteensä.

Variaatioita

Kadulla oli mies ja musiikkia.
Mies oli musiikkia ja kadulla.
Mies kadulla oli musiikkia.

Mies oli musiikkia.

Huomautus

Tämä blogi on luonnoslehtiö, ja ennen kaikkea juuri sitä. Tekstit ovat paikoin vanhoja, paikoin uusia, mutta harvoin viimeisen päälle hiotussa muodossaan. Yleensä pyrin spontaaniin tekstiin, sillä haluan säilyttää tässä blogissa nimenomaan sen uutuudenviehätyksen, jonka vain luonnoksessa pystyy säilyttämään. Lisäksi osa teksteistä saattaa vaikuttaa liian henkilökohtaisilta, mutta olen päättänyt kuitenkin pitää blogin avoimena enkä suojata salasanalla. Tämä on elektroninen luonnoslehtiö.

Vain muistelet

Korkeasta valkoisesta kerrostalosta eräässä kaupungissa ikkuna kaupunkiin, näen metsän vihreän reunan, korkean silhuetin ja tornin. Talo on lähellä satamaa. Tahdon hänestä laulun kun unohdus poistaa hänet. Aamuseitsemältä hän kävelee pysäkille. Kirjoitan tuhat kirjettä. Lähetin kolme tai kaksi. Kerron rakkauteni minä minusta minuun, hänestä enemmän kuin itsestäni. Katson häntä aamun ruosteissa auringossa. Aurinko on peltinappi. Ihmiset merkitsevät muurahaisia kun juon mustaa kahvia. On valkoista ilmaa, pilvenhattaroita. Kuolleet miehet eivät herää henkiin edes kirjailijan tahdosta. Hän kertoo minulle tarinoita, mutta vastaan aina kolmella sanalla: minä rakastan sinua. Hän kertoo matkoista Keski-Eurooppaan, vatsatanssijoista, liettualaisista radiotoimittajista lasipalatsien toimistoissa. Pupillien mustat kaivot saavat minut pysähtymään. Minä poltan vihreää tupakkaa ja kuvittelen, että olen toinen. Hän asuu kaksi kerrosta ylempänä. Koputamme patterin valkoiseen kohinaan koputuksia kop kop kop, kop kop, kop kop. Se on meidän merkkimme: yhteinen salakieli. Hän tulee minun luokseni kun pelkää pimeää. Avaan aina oveni. Hän soittaa ovikelloa kolme kertaa päivässä. Odotan soittoa. Jos hän ei soita, minä en olemassa. Poltan vihreää tupakkaa ja kuvittelen, että olen toinen. Tupakan kärki palaa filtteriin. Tupakka putoaa kahden sormen otteesta maahan niin, että oranssit kipinät kaikkiin ilmansuuntiin tekevät kauniin alastulon. Parvekkeelta näkyy oksiin ripustettu vihreä sanko. Kuu ei pudonnut taivaalta, vaikka makasin ikkunan alla katsomassa avaruutta. Talven pakkaset ovat kovia. Kasvoille katkenneet verisuonet muodostivat kuvioita. Hänen nimensä on Kuu. Hänellä on käsivarressa kolmisilmäinen pieni jumala. Timanttineula kuluttaa vanhoja vinyylejä puhki levylautasella. En ole koskaan pelännyt lintuja. Mustat linnut lentävät aurassa ulkomaille. Linnut ovat vapaita jos se tekee oloasi mukavammaksi. Punainen sohva on valkoista seinää vasten, yhdeksänruutuisessa peilissä on Rimbaud. Katson kasvojani ja leikkaan hiuksiani ja revin niitä irti ja ne ovat mustat. Saksien hopeisilla terillä leikatut tupot lattioilla kasvoivat aina takaisin. Mies on nuori ja kaunis, seinällä Van Goghin olkihattu. Hän soittaa mustista kaiutinlaatikoista itämaisia filosofioita. C-kasettien nauhat pyörivät. Kysyin voinko uskoa mihinkään. Rauhoittava ääni kertoo jumalista. Hänen ystävänsä kantaa muovikassissa toisia kenkiä. Hän pesee ruumiini rosmariinisaippualla. Hän soittaa hopeisia meditaatiokelloja. Valokuvat ovat ylivalottuneita. Käytävä minun huoneestani keittiöön oli pitkä ja laitosmainen. En minä ole enää teinityttö: en maalaa punaisella vesivärillä ikkunalasiin: I served my head on a plate. Silloin ajattelen auringonkukkia, kehäkukkia, punatiilisiä kerrostaloja talven tuulessa. Lumihangessa jalanjäljet eivät ole ajattelun jälkiä, vaan minun tehdä tilaa toiselle tulla. Tämä on pitkä tarina: kerron monta vuotta. Ei eilistä voi kertoa niin kuin se on: olisi ollut parempi yksin, yhdessä on pitkä matka siihen kuinka pidän pääni tummansinisen talvitakin kauluksessa, hengitän siihen ja itken mattotelineellä. Maa on pieni, merenkulmasta voi pitää pyykkipojalla jos hän ei kävele kanssani merenrantaan. Meribiologi tekee mittauksia jäällä, jää kantaa, ei se ole heikkoa. Tahdon puhua oleellisesta. Ovet on suljettava ennen kuin tapahtuu mitään sen pahempaa. Kaksi on vaikea numero, minä en osaa nukkua pimeässä jos pelko tulee. Tämä on pyhää naurua, missä sinä olet, kuinka sinä voit, mitä minä olen tehnyt, ei ole pahuutta, ei näkyvää pimeää. Vuosikymmeniä vanhat tapetit rapisevat. Minun on hallittava suuni, kahdella kädellä pidän kuvioidusta lasista. Juon pohjaan asti, vaatteet ovat vuoristo lattialla. Kirjeen olen jättänyt päiväämättä, olen puhunut universaalista rakkaudesta, kertonut vuodenaikojen vaihtelun aurinko taivaalla täysi. Jotakin on tapahtunut, Ithica, Egyptin pyramidit, kissan havaintomaailmaa kiinnostavampi on ihmisen: kuinka paljon sinä näet minä näen. Hän on kuvitellut minut, meidän puheemme, miksi hän haluaa tehdä minusta suhteellisen, mihin tämä rakkaus on kirjoitettu. Mies on kaunis, minua kauniimpi, Baudrillarin hypnoosilaseissa. Minä kerron miten olen muuttanut vuosi kerrallaan kaupungista toiseen paetakseni jotakin – ja miten pakeneminen on yllätys; voin katsoa elokuvia, joissa on kauniita maisemia. He lähettävät maisemapostikortteja. Pienellä käsialalla on kirjoitettu korkeintaan tervehdys. Minä olen aina alussa. Mutta minä en ole siinä kaupungissa enää, eivät junat kulje tähän aikaan yöstä hänen luokseen eikä hän näe minua kun hän katsoo peilistä silmiään, joissa pupillit pienevät kuin nuppineulat, laajenevat mustiksi kaivoiksi, lohduttomat. Minä en ole hänen luonaan. Minä olen tässä. Hengissä oleminen on ihme.

Unikankare

Runojani Unikankareessa

Tanssi tanssilta

Selkärangan skolioosi huojuu tuulessa, jalat väsyneenä tärisevät,
henki vaivoin kulkee tupakkakeuhkoissa, niska kantaa pään
ylpeänä kuin kruunua.

Vanitas & Veritas

Siemaus mustaa kahvia, toinen, tämä on täyttä, todellista ja ikävystyttävää. Mutta vain tottakin todempi on tosi, joka palaa hänen nähneissä silmissään kun hän hioo lausetta. Pöydänpinta on tummaa puuta, tuolit valkoiset mustiinpukeutuneen istua, aika mataa. Satoja silmäpareja. Kolme ja puoli tuntia minun lähdöstäni hänen luotansa, surullista kuin roikkuvat muusat. Kirjoitanko minä nyt pöydälle, joka tarjoaa alustan kirjoittamiselle? Onnetonta, sanalla sanoen. Miten niin suuren rakkauden voi pukea aamulla päivän asuun ja päästää jalkakäytäville? Se on enemmän kuin ihmisikä, paljon puolta vuosisataa enemmän, sillä kaikessa naiiviudessaan se on ikuinen palava tuli. Ehdottomuus on elinehto, hengitettävä ilma. Olla ehdottomasti rakastunut, elävä ja kuoleva. Olla täysi kuin kaasuvalo pimeässä, räjähtävä tähti avaruudessa, olla täysi kuin mikä tahansa, joka ansaitse elää. Nämä surulliset päivät... Jos voisin vain kirjoittaa koko kaupungin, mies kantaa kerberoita. Yhtä hyvin voisin odottaa asemalaiturilla junaa, joka ei tuo minua eikä sinua. Muste kiiltää, varisensulat illanvalossa, kuulutukset kaikuvat yli aseman. Hunnutetut naiset kantavat lapsensa, seuraavat miehiänsä. Minä odotan junaa, joka on viimeinen eikä varmasti tule. Kuulen askelten kaiut, raskaat askeleet ja musiikin, jota joku kuuntelee liian suurella volyymilla korvalappustereoista. Olen hänen kanssaan merenrannassa, mutta en sinun kanssasi, vaan hänen, jonka lauseet muuttuvat pian historiaksi ja jotka luet nopeammin kuin avaat kirjekuoren vieraassa maassa ja minut. Niin kulkevat nainen, jolla on nuttura korkealla päälaella ja mies muovipussi kädessä on kuin kantaisi pientä eläintä ja kerron, ettei siitä ole edes vuorokautta kun lähdin asunnosta ja tulin kadulle. Tämä on se hetki, jonka muistan. Ehkä tahdon vain jäätyneen aavan, joka aukeaa junanikkunasta kuin valkoinen lakana. Keltainen paita, sininen paita ja punainen paita, kaikki ne kävelevät kohti ovia ja portaita. Miten mahdotonta, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuvitella. Kuukaudet vai tunnitko minua riepovat. Jokin kuitenkin riepoo, pyykkinarulle ripustetut kukikkaat lakanat. Tämä päivä on pitkällä ja pitkä.

Tämä on ehdottomasti huone. Naisen, kaukoputkella tähdistöjä.
Tämä on ehdottomasti huone, valkokangas erään seinän. Ikkunan lähellä
katseenkohteena nyt, huone ei ole järin suuri. Pettymys on kirosanoja
suositumpi sanavalinta huoneessa ja etenkin sen ulkopuolella.
Huone tila ja juuri siksi minua. Niin kuin katsoisin esiintymistä. Mutta
ei vapauta vastuusta. Tulee huomata kukkivat kirsikkapuut,
tähdistö kaukoputken suurentamana. Tämä on ehdottomasti huone.
Tämä on ehdottomasti huone.

Miten minä istun
polvistuneena avaruuden
edessä, avaruus
mustaa ainetta / aineetonta,
sinä kiellät minua,
kolmesti, kuka koputtaa
ovellasi, miten minä
odotan niin kuin
lähtöäni, sinun puheesi
minun lauluni nuotti,

huulien mahlaa, tästä en luovu.

Kolme lusikallista sokeria
pienellä hopealusikalla
Galan valokuva
hahmo aamun kaunis
soihdunkantaja
pöydällä kuivattua tupakkaa

Mitä tapahtuu todelle? (tribute electro remix)

Yksinäinen sunnuntai puhuu tyhjyydessä
todella on yritetty sanoa ennen
ja tänään "pitää paikkansa" vain tässä
häviävässä hetkessä n määrä todellisuutta elää,
kuolee, muodostuu ja tuhoutuu
on ilmiöitä (ja kriittisiä ilmeitä), esimerkiksi
paniikkikohtauksia, musiikkivideoita,
mielisairaalapotilaita, valaistuneita,
piipuista pakenevaa kiemurtelevaa savua,
kirkonkellonlyöntejä merenrantakaupungeissa,
yleisiä tabuja, hyviä trippejä, ihan flippejä,
tupakkapeltoja, suojelualueita,
kahvia vai teetä,
keskoskaapeissa vastasyntyneitä, merkkihenkilöitä,
ideoita ja intohimoisia ideoita,
varkaita, pellejä, ruhtinaita, pummeja, teuraseläimiä, hautajaissaattueita,
muuttolintuja, ulkomaanmatkoja,
sydämenlyöntejä, ei taide
kuulu todellisuuteen jos ei
tapahdu todella, kaikki palautuu
mielikuvituksellisen pisteiden pitkään rivistöön
rivien poikki ja merkitsee kierrättämistä ajatusten energiaan,
fysiikanlakien vuosituhatangstiin, ajasta riippumattomaan alkulähteeseen

Luontorunon pateettisuudesta

Kuukaudet pitkät päivät yöt pimeitä
kuin yötä varten kuulen kuinka
joutsenia on kaikkialla valkoisia siipiä
lahdelmien jäät ovat sulat, sula vesi virtaa
tämä kompositio on rajattu
kuva minulle annettu, minä en ottanut kuvaa
vanha filmikamera kaulassa jokapaikassa
rakastuneita ja rakastettuja, kuin muistot
yhdessä tämä kaikki tekee tunteelle tilaa
tila on yö ja yö on pimeä huone, minun huoneeni,
johon on jaettu kutsuja kevään tulla, kaikki merkit
on laitettu esiin, liike paljastaa tarkoituksen
kuinka hän seisoo edessään kokonainen maailma,
mikä maailma ellei merkityksen, tupakanhaikuja
takapihalla, aurinko kastaa lampeen, vesi huuhtoo
kaiken mistä kirjoitan ja olen, olen tässä, olen osaksi
jotakin, filminauhaa kuin helmiä, helminauhaa
ensimmäiset kukat puussa, johon kehrivät silmut

Hiljaa virtaa veri vain.

"Sinussa on ihmisenkokoinen ikävänpaikka",
arpi tai mustelma, ajankuilu mustaa merta,
tila täynnä tyhjää, josta on näköala
sydämen avaruuteen.

Kuva kuvassa

Kaupunki hohkaa sateisen kujan merta kohti
hän ei ole täällä, hän tekee kuvia huoneessaan
odottaen seuraavaa askelta
tietää mihin se mahtaa johtaa
akrobaatti ajattelee nuoran olevan leveä
eikä putoa, siihen ei ole mahdollisuutta
ei ole verkkoa
punaiset samettiverhot kahisevat
paljetit taittavat välkähdykset kimalteiksi
vaikutelmat näkyvät penkkiriveihin
yleisö pidättää henkeään,
huokaa
tyttö asettaa ensimmäisen kerran jalkansa
rimalle metrien korkeudessa
hän on kaupungin yläpuolella
ryhti on suora
linnunluiset olkapäät kantavat pään painon
varpaat kietoutuvat tarkoin nuoran ympärille
näkymätön marionetinlanka nousee
tytön takaraivolta
nuora on korkealla
lanka korkeammalla
yleisö haukkoo henkeään
tunnelma tiivistyy
aina voi pudota
se on mahdollista
hän tai pelkääjä
plyysi-istuimelta
tyttö asettaa kätensä tasapainoon
niissä ei ole höyheniä
hän pääsee puoliväliin
pysähtyy, katseet kohdistuvat
spottivalon valkoiseen pilkahdukseen
tyttö tekee arabeskin
seisoo paikoillaan
hymyilee
katsojat ovat sanattomia
viimein he ovat hiljaa
nyt kukaan ei saa liikahtaakaan
hetki on tässä: tyttö on nuoralla eikä putoa
hän laskee molemmat jalkansa
hapuillen kohottaa kätensä
bravuurin jälkeen
odottamaan kiitosta
aplodit kantautuvat korvista korviin
sulavin liikkein hän astuu seuraavan askeleen
katsoja miettii miltä tuntuisi olla noin korkealla
voisi pudota suoraan sahanpurujen keskelle
halkaisten kallonsa näyttämölle
tyttö katsoo kaukaisuuteen
vastapäiseen verhoon
seuraavaan kultaiseen kaiteeseen
sen ohi kaukaisuuteen
hän ottaa uuden askeleen
sirkusteltassa lemuaa hiki
tottumattomien jännitys tiivistyy
eräs kriitikko kyllästyy
kääntää jo katseensa pois
mitään kiinnostavaa ei voi tapahtua
esitys on nähty jo satoja kertoja
hän voi vain selviytyä
mutta ei ole turvaverkkoa
tyttö näkee silmissään olemattoman maan
varomattaan hän unohtuu
uneksimaan
taivaalla ei ole rajoja
eikä maahan ole määriteltävissä olevaa matkaa
tyttö askeltaa harhaan
hän horjahtaa
yleisö kohahtaa
varpusparvi nousee lentoon
pihalla
meri kuohahtaa
kaupunki pysähtyy,
hän piirtää viimeisen viivansa
ja sulkee luonnoslehtiönsä.

Aurinko, tuo ruostunut peltinappi otettiin
taivaalta kämmeneen ja katsottiin kauhistunein ilmein.

Rakastajani, iho mätänee ja tippuu pois.
Ei se ole sen kummempaa kuin nähdä
kaiken rajallisuus; imperiumien kaatuvan.

"Sinun silmäsi päästävät auringon sisään..." "...Tule tänne, voin rauhoittaa sinua..."

Yksijalkainen tyttö ui
allas täyttyy kyynelistä

F-sana (quote cut-up) / "feminism - the modern day F-word"

"Never let a hand hold you, hold you down"

Kuin tulla täydeksi itse että naiset ovat ihmisiä
intention täydellisyys avoimia pimeydessään vaihtoehto masokismille
koska olen nainen olennainen kokonainen vartaloni on instrumentti
opettaa miehiä itkemään todellisuuskuvia mitä hän voi tehdä
lady on asenne mahdotonta olla kaikkea kaikille ei ainoastaan seksiobjekti
ja hymyä ansaita seuraukset kuinka vahva hän on
tehdä se mikä täytyy hän katsoo kaukaisuuteen maani on koko maailma
sinä itse olet kaikki mitä on sytyttää kynttilät kunnioitus
tarvitsee omatunnon sukupuolten sisällä ei-välissä päässäsi

Silmänkantamattomiin, lähelle
on pitkä matka.

Kultainen morsian / Golden bride

Ilosanoma

1. Vihreä lyijykynä taipuu
2. Musta minihame sopii päälle
3. Tupakka maistuu pahalta
4. Nätin pojan leikkivä suukko
5. Oma huone ja kahvikuppi
6. Kevätaurinko lätäkössä Tampereella
7. Indiebändi Dubrovnikissa
8. Punainen kastike valkoisella lautasella
9. Kolikko taskunpohjalla
10. Kahvi vanhan runoilijan seurassa
11. Musteläiskät ruutupaperilla
12. Jääkaappikylmä päärynä
13. Ystävällinen kassaneiti
14. Huumorin historia
15. Elokuvaajan huonot vitsit
16. Punainen katto, sininen taivas, musta lintu
17. Parkkipaikan hiekkamyrsky
18. Uimahalliveden pintajännite
19. Kehittyvä taide

Olga Sedakovalle nurinkurin

Peili

Rakkain, itse tiedän,
miksi joskus käy niin -

Peili elehtii suoraan edessäni,
simpukan kokoisena
tai maailman.

Mutta mikä kytee siinä tai tuulee,
näkyy, on, palaa -
parempi nähdä kokonaan:

elämä, sehän on vain valtava,
kokonaan joskus tiivistyy
se kokonaisen käden, silmämunan pintaan -
ja kuolema on ympärillä kuin metsälampi.

Sävellys

(Tauko.) (Tauko.) (Tauko.) (Tauko.) (Tauko.)

Eräässä kaupungissa niin kuin Englannissa
hänen näkönsä kohtaa, puun ja sumun,
puu ja sumu kuin hänen näkönsä
kävely kaupungin laitamilla, eräässä kaupungissa
kuin katsoa tähtitaivasta slummissa,
pelätä henkensä edestä, katuvalojen karnevalismi,
puut ja sumu ja tähtitaivas ja paikallaan
Englannissa tai eräässä kaupungissa, niin kuin muisto,
kolmen matkaajan sydämet, aseistariisuntaa,
levottomina, matkaan, puun ja sumun,
katuvalot kirkkaina kuin eräässä kaupungissa

Attention attend

Ladyfest Finland!

Kysyminen ja vastaaminen

Milloin? Kun? Koska?
Kun on milloin
on kun koska
koska on on kun
milloin
on milloin
koska kun on
koska on milloin
on kun on
kun on milloin
koska on
kun
on

Patti Smith: Spell

"Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy!
Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy!
The world is holy! The soul is holy! The skin is holy!
The nose is holy! The tongue and cock and hand
and asshole holy!
Everything is holy! everybody's holy! everywhere is
holy! everyday is in eternity! Everyman's an
angel!
The bum's as holy as the seraphim! the madman is
holy as you my soul are holy!
The typewriter is holy the poem is holy the voice is
holy the hearers are holy the ecstasy is holy!
Holy Peter holy Allen holy Solomon holy Lucien holy
Kerouac holy Huncke holy Burroughs holy Cassady
holy the unknown buggered and suffering
beggars holy the hideous human angels!
Holy my mother in the insane asylum! Holy the cocks
of the grandfathers of Kansas!
Holy the groaning saxophone! Holy the bop
apocalypse! Holy the jazzbands marijuana
hipsters peace & junk & drums!
Holy the solitudes of skyscrapers and pavements! Holy
the cafeterias filled with the millions! Holy the
mysterious rivers of tears under the streets!
Holy the lone juggernaut! Holy the vast lamb of the
middle class! Holy the crazy shepherds of rebellion
Who digs Los Angeles IS Los Angeles!
Holy New York Holy San Francisco Holy Peoria &
Seattle Holy Paris Holy Tangiers Holy Moscow
Holy Istanbul!
Holy time in eternity holy eternity in time holy the
clocks in space holy the fourth dimension holy
the fifth International holy the Angel in Moloch!
Holy the sea holy the desert holy the railroad holy the
locomotive holy the visions holy the hallucinations
holy the miracles holy the eyeball holy the abyss!
Holy forgiveness! mercy! charity! faith! Holy! Ours!
bodies! suffering! magnanimity!
Holy the supernatural extra brilliant intelligent kindness of the soul!"

Omistettu Mika Pasaselle

Illan valo, värit, riot art riot! hän lähtee
ja lokit, lentokenttä, kirje, sanojen
puolesta, vuoksi ja takia, vuosi vuodelta,
herran hattu ja passi, kuin muistutuksena,
koneet kaartavat taivaalla ja niin kuin sydänkäyrä,
lentävät ja herran hattu tuulessa

Aamu

Kupillinen kahvia ja huuto meren yli,
toiseen maahan, mantereeseen,
sodan jälkeen maa, manner, herää
tatuoidut jumalattaret iholla,
rauhan ilo on.

Kartta

Etsin sinua. Kaupunki on kivinen. Portaat ovat kivisiä. Penkit portaiden päissä ovat kivisiä. Kaupunki on kylmä. Ilma on kylmää niin kuin sinä kun suljet puhelimen. Kylmä. Niin kylmä, että poskipäillä verisuonet katkeavat. Toivon, että löydät tämän. Minä kävelen koko kaupungin. Kävelen kylmän kivisen kaupungin. Etsin sinua niin kauan, että sinä olet tässä. Minä olen tavannut sinut edellisessä elämässä. Niin kylmää kivisessä kaupungissa. Tulen leimu, tuhka tupakan kärjessä, kaksoisliekki sytyttimen napsahduksessa. Kivisessä kylmässä kaupungissa etsin sinua. Näen sinut kaikkialla. Olet kaikkialla. Olet kaikki mitä on. Mitä on kylmässä kaupungissa ilman sinua. Sinä olet kaikkialla. Vain yksin sinä. Tässä kylmässä kaupungissa kivi on kylmää ja ilma.

Päivänsini

Aamunharmaansininen, yö
mennyttä, meri
kohoaa ja nousee, saastuu.

Toisin toisteisuutta

Kuva kuva kuva ääni ääni kuva kuva kuva kuva ääni ääni
ääni kuva äänikuva kuva kuva kuva kuva kuvaääni kuva
ääni kuva kuva kuva ääni ääni ääni kuva kuva kuva kuva
kuva kuva ääni kuva kuva kuva ääni ääni ääni kuva kuva

Selväntekijä

Suuri valkoinen tila, mahdollisesti tavallinen huone tai galleria, suuri valkoinen seinä tai paperiarkki, siinä ikkunat kuin kirjaimet. Huoneen poikki tai gallerian, suuri musta teksti, mahdollisesti katkelma tai teos, kuten hedelmä tai muoto, toistuu sanottuna tai sarjana, seinän tai paperiarkin kautta, sisustuksena tai pienoismallina, arkipäiväisenä tai synopsiksena. Valmiiksi ajateltu historia tai tilanne, kohoaa korkeuksiin niin, etteivät yksin kädet ulotu.

Tragediaksi

Kirjoittaa niin kuin elää. Ajatella Durasia. Hänen tahtonsa minuudessa. Kokonainen, ainoa ja ehjä minuus. Toista Durasia ei tule. Toista ketään ei ole. Miten vaivatonta. Voin katsoa loputtomiin elämän jatkumoa, ikuisuutta. Pakottomasti, ehdottomasti ja täydellä rakkaudella. Olla niin paljas ja varma. Alasti tässä edessäsi, kädet, kädet ja jalat, elehtivät herkeämättä. Kaivata jotakin, joka on poissa. Mitään ei voi korvata. Siitä on mahdotonta sanoa mitään, toistaiseksi. Myrsky nostattaa lumen kaduille. Ei ole syytä kaivata muistiinpanoja, vaan muistia. Muistaa jotakin, sitten luottaa unohdukseen. Unohtaa jotakin, antaa anteeksi. Rykelmä pohjaan juotuja tyhjiä pulloja, sydämen vakaa tieto jokapäiväisestä elämästä. Ja kuolema. Se on halua, päämäärä ja välttämättömyys. Ei muuta.

Verinäyte

Minuutti lähellä, kaukana
sinusta ja minusta,
läsnä, ei-koskaan
poissa, lähellä
veri virtaava,
flow,
mahdollisuus
selviytyä täältä,
neulanterä ja pisara,
punainen kuin planeetta,
tässä taivaankappaleet
ovat merkittyjä, käy
planetaarinen tuuli

Tiellä nousee pöly, kameran linssi seuraa askelia kadulla,
ilma tihenee, hengitys tihenee, kuva palaa puhki keskeltä,

ojennan ohuen ranteen ja tartut siihen.

Päiväämätön

Kevät on taivaanreunalla,
lähellä tähdistöjä,
ja päivän nukkuvaa kuuta

yksinäiset huudot kaikuvat
lävitse koko maan, koko maan

jossa kohoavat kädet,
punamustat liput,
aurinko museon yllä,

kirjoitan kasvot kasvojesi
korkeudella, sinulle naisen,

pilvi on leikkivä leija ikkunassa

Ihmiseksi

Tänään olen tuulella, kuuntelen tuulta ja tunnen sen vasten kasvojani. Makaan sikiöasennossa eikä kukaan tule nostamaan minua ylös. Ylösnouseminen on tehtävä henkilökohtaisesti aivan kuin jäisi kiinni rukouksesta. Kun olen itkenyt monta tuntia tuossa asennossa, mietin jo Sam Taylor-Woodin homehtuvia hedelmiä. Mikä suloinen turhamaisuus! Minun on selitettävä tämä, jonka olen asettanut esille niin kuin aseteleman hedelmät. Tuuli nostattaa myrskyä toisessa kaupungissa. Ei se ole huonoa tuulta. On totta, että minä etsin sinua kaikkialta. Se johtaa siihen, että ajattelen monia erityisiä asioita ja sitten yritän asettaa ne näkyviin niin kuin omenan lautaselle sommitellussa asetelmassa. On hyvin selvää mihin pyrin, mutta miksi se ei yhtä hyvin voisi olla salaisuus? Tämä salaisuus on julkinen.

Otteita kirjeestä

...Sataa lunta, vähän, tuulee, vähän, poltan savukkeeni rappusilla rauhassa. Minulla on surua. Mitä surua, onko se sinun hampaasi jäljet minun kaulallani, epäilevä tietoisuus siitä, että tahdon kuolla, mutta en sinulle. Kuinka pelkään kaiken loppumista, enkö enemmän alkamista, mitä tämä tarkalleen ottaen on. Entä kyyneleet, kysyt, entä äiti ja aurinko, kysyt ja hengität... Jos minä en ole tarpeeksi sinulle, mikä on. Entä aurinko ja äiti, entä kuun kaipuu yöllä kun se laskee valkoisen viittansa vapaana lainehtivan meren ylle suuressa kaupungissa, jossa sinä olet ja minä en... Ajattelen kuolemaani paljon. Luulen, että kuolemaa alkaa ajatella toisella tavalla kun on vanhempi. Silloin siihen liittyy tietämystä elämästä, joka jatkuu, vaikka sataisi lunta. Ja niin kuin nyt sataakin. Tämä on vain synninpäästöä...

Illallinen

Illassa valkoista aavaa jatkuu kilometri kilometriltä suuriin kaupunkeihin asti, joissa en ole. Puhunko siitä missä en ole. En missään tapauksessa ole menossa mihinkään. Kaupunkien valot täplittävät yötä, joka laskeutuu. Verkkokalvopallot, yksinäiset vaeltajat, valehtelijan ja todenpuhujan, raskaat luomet ja viimein ripset, joilla on tuhkaa ja lunta. Puhunko nyt sodasta. Yksinäinen nainen korkeassa huoneessa valkoisessa kivitalossa punaisella kankaalla on ajatellut vapautta. Vapauden tutkiminen ja toteuttaminen on hänen elämäntehtävänsä. En tarkoita taloudellista vapautta, rahasta puhuminen saa pään särkemään, painettujen kirjojen suorat rivit virnistävät ja sanovat, ettei mistään tule mitään ilman kuumaa maitoa. Mitä tuleekaan hänen tiehensä, hänen miehensä tiehen, miehien, useiden kauniiden ja paljasselkäisten, silmät suurina, typerät silmät, jotka tuijottavat tai kääntävät katseensa pois, kutsuvat silmät, silmäävät avoimeksi levitettyjä valkokankaita, silinterihattuja, banaaleja latteuksia (eat a banana, save your day) -
silloin kun nainen katsoo taltiointeja Irakin sodasta.

Sinä et lue tätä

Sinun silmiesi mustat kaivot näiden lauseiden yli: minä lehteän kirjaa, sen valkoiset sivut lepäävät sylissäni, kameran suuri silmä tuijottaa minua sivulta takaisin niin kuin valokuvassa Picasson suunnittelemat geometriset puvut malliensa päällä. Sinä kävelet pitkin valkoista käytävää, se on sairaalan tai koulun, laitoksen kumminkin ja sanot "Voi kun kaikki olisi erilaisempaa vol 1." ja kaikki on, erilaista: tytön kiharapilvi saa hänen hahmonsa näyttämään koomiselta, suuret korvarenkaat heiluvat hevosmaisen pään tahdissa, oksennus on oksennusta, vaikka siitä on otettu snapshotteja. Minulla on ideoita, osoitan kartalle vieraita kaupunkeja niin kuin voisin varata matkoja niihin, hyviä trippejä, flippejä, kohtaamisia sinun silmistäsi minun silmiini. Haluan upottaa sinut maaliin, sukeltaa repliikkeihin välillämme, minkä välillä, junankuulutuksen koko rautatieaseman yllä ja sen matkan, jonka matkustan kirja sylissäni kun sinä olet käytävällä ja kävelet kokoajan lähemmäs päämäärääsi. Mikä päämäärä sitten on, ellei kuolema.

Kerrostalo III

Frank, ostimme yhdessä pullon vodkaa ja jäimme korkean kerrostalon
sisään istumaan ja kuuntelemaan toisistamme puhumatta yhtään valehtelematta
tästä on ollut pitemmän päälle aikamoisesta myllerryksestä läpi, ei siihen voi lisätä

kovinkaan paljon mitään, mutta minulla ei ole elämässäni ollut miestä, jonka sylissä
olisin voinut maata ja kokea olevani turvassa. Sitä mitä ei voi ymmärtää,
on mahdotonta ihmisiän aikana selvittää.
Mysteeri tapahtuu kerran elämässä:

seis,

että olet aina ja tulet olemaan hullu tavallaan, mutta siitä voi parantua
tai vapautua, itämaista filosofiaa, punainen lanka kädessä,
ei kaikkea voi kontrolloida, omia tunteitaan voi muuttaa jos voisin

kertoa sinulle
tilanteen todellisen tolan, nyt on aika kasvaa ja opetella
eikä minulla käy välttämättä liikaa yövieraita,

suunnitelma on nyt tämä: sinä tulet minun häihini yhtenä päivänä
ja kaappaat minut alttarilta, siteet pitävät kaikesta huolimatta,

aistin kaiken ympärilläni tapahtuvan normalisoituneessa hetkessä,
seinän läpi pystyy näkemään jos semiologinen virta on eteenpäin
täsmällinen ja sopimuksenvarainen.

Kerrostalo II

mikä on tämä singulariteetin pieni ylpeys, olen laskenut kuinka monta päivää sitten minun
olisi pitänyt olla tässä jo aiemmin ja kuinka minä tunnen nyt hänet niin lähellä kehää,
itseäni etten koskaan selkärangan nikamat todistavat vain kehoni ei se muutu
paperiksi koskaan olen lähellä kuolemaani ja pyydän vain sen verran että voin

toivoa huomisesta jotain muuta, hämmentynyt
jean de arc, art deco takkinsa kaulukset
maito on sulaa kaduilla ja valkoisissa housuissa
mies tanssii enkä minä pitkästy kuinka kuolleet runoilijat

korvani juuressa kertovat mikä on oikein
ja hyvää ja niin minun on nähtävä koko elämä

jatkuvassa hengenvaarassa kuin olisin unohtanut syödä
tai seistä suihkulähteen alla kauan ei se ole mikään salaisuus
että minä olen rakastanut miestä jonka kasvoja en voi enää piirtää
enkä minä tee tätä naurattaakseni häntä vaan näyttääkseni hänelle

autojen äänet kadulla, mikä itku minua myöhemmin seuraa
kuinka syvissä vesissä minun kyynelieni suloinen liemi,
mikä sorapolku ohjaa takaisin rantaan, kivet sileitä ja karheita pinnan alla,
luonnon veistoksia: ei minun kannata hyvästellä kokonaista maailmaa,
ei sitoa käsiäni silkkisillä naruilla, ei yskänlääkepullo pöydällä kerro

kuin vastalääkkeiden riittävyydestä. pedot kun minä olen niin käskenyt,
olen häätänyt ulvovat koirat luotani ja irrottanut hyönteiset vihreästä verkosta,
minun ääneni, sielu,

minkä unohtumattoman kohtauksen olen järjestänyt puistoon
enkä kertaakaan ole katsonut kellosta aikaa, minun on kerrottava kaikki
yksiselitteisellä tavalla, kuuntele minä olen yksi

eikä mistään tule mitään ellei joku kerro vastauksia ikuisuuden kysymyksiin:
mikä tämä on, violetti pallo häviää ilmaan ja kietoutuu sumuverhon sisään
mikä utopian julkeus, jakavan ja jatkavan klassisen rakkauden hattararomantiikka,

ihmiset kaukana minusta kuin minä kaukana heistä, oi mikä kauhea sairaus,
ja kuolema on jäänyt olkani taakse, tyttö voi vaan antaa kätensä

Kerrostalo

aurinkoisten päivien surullinen ironia kertoo vain
minä olen rakastanut niin kauan kuin muistan
ikkunalasissa valuvat pisarat muistuttavat itkua,
mutta itkua ei ole kun ei ole surua mitä antaa,

on nauru ja suuret hampaat
olet vapaa ja vaikutus tapahtuu havaitsemisessa
minä olen rakastanut niin kauan kuin muistan

pihlajat hehkuvat syksynväreissä, lehdet ovat verenpunaisia
lokakuussa tunnen aina käden kädessäni

on lämmin, mutta ulkona on parempi, diakuvat eletystä elämästä
eivät tule mieleeni noin vain, femme fatale on terävä,

kultainen lusikka suussa maistuu metallilta
räminä soi kellarissa tai improvisaatiojazz liikaa, puhdas
rakkaus on liian kovaa, kajastaa,

mitä tahansa saattaa tulla vastaan,
kävelen kadulla tuhat askelta oikeaan suuntaan
platonin pitoja aamulla näyttää samalta

ihmisen haava on ensimmäinen mistä aloittaa
mustelmat näyttävät olkapäillä tummilta

olen ollut onnellinen korkeissa kerrostaloissa
aamulla olet löytänyt itsesi oikeasta paikasta
miinus on pitkä lauseen perässä kun korjaat koaneita

ihan mitä tahansa ihan mitä tahansa
hikipisarat kihoavat iholle ajatus, huulilla on mahlaa
empatia kohdistaja suuntaa katseen kameran linssiin,

poljento hiljainen kivi vierii, evolutiivinen poetiikka
saa minut nauramaan vedet silmissä, ei tämä ole runoutta,

tämä on kutsuvieraskirje, näe maailma uusin silmin,
astu tutkimattomaan valkoiseen huoneeseen,
äkkiä nyt estä seuraava pommitus, oi jumalainen unohdus,

kuvanveistäjä rakastaa rakennustöitä,
ei meistä ole tehty jumalia, oikea tunne,
oikea tunne, puhelin on mute, radio tune, x,
tune, x, tunneks, mitä tunnet

lojua patjalla operaatio minuutti vaan niin huomaat, ettei kukaan
huojuvia puita alastomia naisia popcornia kimaltavalle sukupolvelle
skandinaavinen slaavilaisuus voi olla parempi näin, että huomaat
myöhemmin olevasi oikeassa

riikinkukkoja häkeissä, kultaisia häkkejä, kalentereja seinillä,
tapettiin painettu naisten kasvoja ympäri suomea, feministi nokkela,
mokkakahvia suojeluksessa minä en voi muuta kuin huutaa

ahdasmielisyydestä on syytä luopua ja nähdä laajemmin
tilanteet ja suhteet, tilaisuus on jännittävä, hypoteesilla

mielenosoituksessa kuljin punamustan lipun alla
estetiikka laskuja oikeastaan aaltoja
oikkuileva arvata polttaa polttaa polttaa

aina saman tien polkemassa rikkaruohoja
poen heiluri ja partaterä, kirjastossa on elämänmakua,

pow pow shock wow ei enää niin sanota kuin
vanhentuneessa anatomian oppikirjassa,
koiperhonen

Kesäpäivistä III

iltoja olen kaivannut, kaiken kanssa yksi, yllättäviä havaintoja
eikä minuun ole voinut kukaan koskaan valaa enemmän toivoa kuin mitä
minä pystyn kertomaan tällä ainoalla tavalla ettei siitä ilolle
kummallinen tilanne on näkökulman löytämisen johdosta päätetty ryhtyä

anteeksi vaan mutta oikein tarkasti tutkittuani tilannetta huomaan
eikä siihen ole voinut kehittää innostunut ääni kysyy lisää
siitä mikä on tulevaisuuden nöyrä

ei minkään maailman kohteliaisuus voi korvata aistimaailman ideaan
kevään elänyt korkealla energialla low profile high under round this is your life

aniharvoin ihana keskustelu on lähestulkoon neutraalia näillä leveysasteilla
missä menet suuri tunne missä
ole tulossa oikeaan aikaan minne

olet suunnattuja oikeudentajuisuuden vapaudu
kerro juuri se mitä haluat sanoa niin voin lopultakin uskoa sinua
jos voit nyt vain kuunnella mitä on sanottavana

loitonna ensin itsestäsi ja sitten usko jo rehellisyyden puolesta
taustalla on hyvän sydämen beat, vaikutelmia syvyydestä ja hengestä
vuosi sinne tai tänne kohtaaminen toisiamme kohtaan

kuinka kauan olen ollut poissa viimeistä pistettä tai lausetta
olen oikein surullinen itsenäinen nainen

mihin alun perin lähti mukaan
kävelyillä kaupunki on luultua pienempi, en minä ole,
savut kiikkutuolissa istuu vanha mies kissa sylissä

ja pitää huolta pojastansa
pimeän kautta, ovea seuraavalla kerralla

eikö ole lohdullista uskoa ihmiseen kauneutta silmien painosta
olen päättänyt jäädä, tullut jäädäkseni, silta kantaa yli jään

Kesäpäivistä II

Ja ensimmäiseksi minä kirjoitan jotain todella
häpeänpunan nostattavaa, noloa: minärakastansinua,
intuitiivisesti, ei varjokuvia enää, minä selkäni taakse,

ei menneisyyden muistoja, pimeitä päiviä sotkuisissa asunnoissa,
seinät poliittisia iskulauseita ja paperit ja kirjat
lattialla haamujen päälle kuljettaviksi, aivan kuin mattona
eikä näy kuin korkean kerrostalon silhuetti taivasta vasten,

abstraktioita abstraktioiden perään, tiettyä analyysia ja hiljaisia
vilkutuksia aamuseitsemältä kun näin millainen yhteiskunta
selät taipuvat korreksi kekoon, ei ihmeitä tarvita, olemme vain ihmisiä,

elintoimintoineen, jotka voivat pysähtyä
milloin tahansa, kivi kerrallaan
löydät mitä on kauan sitten etsinyt ja tiedät mistä
olet kotoisin, mihin olet pääsi asettanut. Ei ole

ensi alkuun helppoa, teoriat ja makeat sanat eivät auta
kauneudellaan pahoinvointia.

Raskasta: suuria rakkauksia ja unohtumattomia fraaseja

Kesäpäivistä

Jäänkylmiin korkeuksiin ei voi nousta, ihannekuva
elämästä ei pidä koskaan paikkaansa,
enkä muista eilistä enkä viime yötä.

opettelin: tuntemaan läheisyyttä, lähiöasukkaita,
rehellisiä ihmisiä päivätöissä, suuret tarinat ovat suuntaviivoja,
kultaseni. Minun on ikävä sitä aikaa kun uskoin vilpittömästi,
kulmakarva koholla voi parantaa elämänlaatua tai rakastua.

Olen luvannut kerran nähdä.

mitä jos menettäisimme toisemme, mitä tekisimme?
Voi kuinka paljon, oh, oih, noh noh,
kyynel vierähtää eikä voi poistaa minusta mitään,
muuten minä en olisi minä ja näin minä näen kasvoille

nousevan hymyn, sinä olet äiti. Rakas,
eikö meidän kannattaisi unohtaa kaikki
mikä on mennyt entisessä elämässä,

keskittyä tulevaisuuteen
mikä on iloa, puhdasta ja kokonaista. Ei ole tarvetta
todistaa itsestäänselvyyksiä, ei ole tarvetta naurattaa muita

jos ei naurata, naapurit kuuntelevat musiikkia kovalla
ja ajan autolla, pikkuprinsessa nukkuu pihalla ruususen unta,

monta vuotta sitten alkoi irakin sota,
ei ole mitään yksityisyyttä kuin henkilökohtaisuus, intimiteetti
huoneesta parvekkeella tai saniteettitiloihin tai upotan pään
kylpyhuoneessa lavuaarin ja peilin väliin,
onnellinen objekti ja subjekti, pienistä virheistä ei laskuteta,

olet korjannut kattoja, tiputtanut tupakantumpin
seitsemännen kerroksen ikkunasta, kirjoittanut minusta

aika sanoa hyvää huomenta, nauraa, on hyvä näin,
sana kerrallaan tutustun lämpöiseen, unelman uteliaisuuteen,

uuteen elämään, minään, koodistoon, jonka rakastetut kehittävät toisilleen
eikä kukaan muu voi opettaa itseään paremmin kuin sosiaalinen varasto,
rankka kokemuskenttä menneisyydestä toimii suojakilpenä,

voit paremmin kuin aikoihin ja huone huoneesta
toisenlainen, rakasta, hyväksy huolesi ja kuolema. onnettomin tilanne

ikinä oli kun päästin sinut menemään yksin maailmaan,
opiskelet kemiaa, keskipistettä on hyvä vaihtaa iltaisin, hämäräkeikoilla,

sinä olet rakastanut minua heitteille, olet minulle enemmän
kuin olin koskaan, en ole tullut sikiöstä, junat kulkevat raiteillaan,

mimetiikka, komiikka, kaunis on taivas, pieni pienoinen,
sinä olet vain helvetin yksinäinen, vanha valehtelija

ei koskaan, kuu on tehty, varmoja tapauksia,
ei tule mitään muuta kutsumusta kuin yksi ainoa

keskiviikosta perjantaihin ja sieltä tänne ja takaisin

Kovalevyä III

10 kk ei ole pitkä aika inhimillisten virheiden tekemiseen
tila-aikasuhdanteet, kohdattavat muutama varas pitkällä tiellä,
tilanteiden vuorovaikutukset odota ei-mitään, saat nähdä muutoksen,
sillä sanat: teit minusta uskollisen, selviytymiskamppailu on dna:n iloinen liemi,

kivun filosofiaa on trauman ruumiinrytmi, omenapuun alla reissaat pitkin ja poikin maailmanmantuja, kunnioitus kanssaeläjiä kohtaan, oikut kolahtavat,
juuri sinun luottamuksesi on valaistus kohteesi suhteen,

sininen hetki kom-teatterin lavalla
aamu-unen jälkeen kylmä huone hämärä ja katto matalalla,
mitä sinä teet kun olet vanha nainen, tunteet puhuvat puolestaan,

kartta on hyvä ripustaa seinälle, että voi siitä nähdä itsensä kuin kuvana
toisen funktionaalisessa kertomuksella

hymyilevän hölmöläisen kieli on teennäinen,
hyvä henki on syvä, kaikki on mahdollista, futuuri on mitattavissa,

deep psychology, pessyt kädet kuumeessa kun veret valuvat ilman oikeanlaista lopetusta,
kuivata negatiivit auringonvalossa ja näet lopputuloksen muodon hetkellisyyden,

tarinassa ole todellinen, romantikko etsii tietänsä sylistä pysyvämpään
rakkaus, mon ami, muistatko kuinka paljon kaipasit ja luuri kävi kuumana,

punaiseen lankapuhelimeen pulputan, ei pelätä enää ikinä,
lääkäri pitää kädestä, kirjallisuus on strong medicine,
parannan viimeisen oireen, hei tuomitsetko onnelliset,

sydän lyö läpi, löytyy vastaus monesti kysyttyyn
kyynärpäätekniseen suunnitteluun, matemaattinen pinta

pitää järjestä kiinni, psyykikko on unenlahjan laajentaja,
kenttä on käsivarrenmitan päässä,

isälle hyvästi, tuomari korkealla valittaa kultalusikka suussa
susanna on kuski, susanna anna palaa ja käännä rattia,

muista käyttää vilkkua ja pysähdy risteykseen painamaan torvea,
nainen on olennainen, ei koskaan kenenkään toinen, omituinen ilta

tuntien väleissä on tunteet, vuodet ja siellä missä
vaikeakulkuinen maasto edellyttää eränkäyntitaitoja,
yöpöydän päällä on valokuva lapsesta

no futuro? etkö etsinyt kaltaistasi, kutsut rehellisiä, mikä on nyt
sinun osoitteesi, sanoit jotain tärkeää ja meni toisesta korvasta sisään,

älä pidä mistään, elimistöstä on aloitettava ja säikähdät aika vähästä, en pidä ilmeestä
kohtelias herrasmies pysyy etäällä kun tilanne on kriittinen, sukulainen vihainen,

leikkuupöydällä upotetaan nastoja germaanien hermoihin,
naapurin hymy on rakas, kuvakulma perspektiiviharha

sinä olet kaunein oire, elementtien tanssi
brasialaisen kahvin ääressä tieteellinen epäilys

vahvistaa nyt identiteettiäsi ostamalla uuden passin

Kovalevyä II

on unohtanut miettiä elämää toisen kannalta
avaruus on laaja ja kahta oktaavia ei voi laulaa samalla tavalla
voi vain tehdä parhaansa auttaakseen rakkaimpiansa ja

keittää kahvit, ettei ilta käy liian pitkäksi kun on ollut kaukana
karuilta aivastuksilta ettei enää heikkoutta
velvollisuus on saanut minut pyörittelemään päätäni

heittelet kuitteja riemukkaasti lompakosta
pelästyminen tyytymättömyyden yksinäisyys
kaappi tuli vastaan ja löytyi pelkkiä lepakoita

luota aina vastuuseen en ole koskaan ollut näin
one on one

taian mahdollisuuksia nyyhkytys virtaa valtoimenaan
valmis on jo aamu naura hyvä ihminen
työpöydällä on akilleenkantapäät
jumalainen unohdus on elämän tarkoitus
respectit relatiivinen suhde neuvottelemiseen

metaforien etsiminen lepiköstä aamuyöllä
kertovat enemmän kuin koskaan olisivat voineet
kuvitella edes rakastuvansa toisiinsa

älä tuhlaa hetkeä in utero
avoimella paikalla helpon pelon terve
diivoittelu demokraattinen energia
reppu selässä oikeudentajuisuuden reduktion takia
maailma muuttuu transsendentaaliseksi

a priori teinit ulvovat kuuta, pienet ihmissudet
suhde naiseen tappaa eläimiä, korkein paikka maailmassa
on himalajalla ilme kruunaa tarkoituksen ja valelee kullalla

hyppiä uteliaisuuden vuoksi 50-luvun jenkkiautoon
radical out of rage

sisko oli lähellä kuolemaa ennen kuin oppi rakastamaan
millimetrinkorkuiset kirjaimet vievät suuret ajatukset
syntyvät puheessa

ihmisen sisällä on paljon muutakin kuin atomit
yhteiset asiat rajoittuvat enkelit rauhoittavat
ryypiskelyiltamat unohtuvat
ja ihanat pojat kääntävät selkänsä

mummo on mullan alla eikä sieltä takaisin tule
kerrostaloasunnossa korkealla taivaan yllä
sinisilmäiset

tupakanpoltto niin kuin synnytys
viisiaistinen venäläinen ei näe nenäänsä pidemmälle

kauaskantoiset sanat ovat valokuvia
jalat pinnan alle ja puskutraktorilla maan
kärsivällisyyden luottamista hiljaa

avautuvaan sydämeen
kestää synkän jään yli perinnön
hyssyttää vauvan hiljaiseksi, ettei nukahda

feed the poor with words of silence
kiireellinen kieli on nopanheittoa nopeampi eikä pää
ole jalkapalloa paljoa suurempi

susanna susanna kasvaa automatkalla
takapeilissä kädenheilutus matkalla asemalle

was it pure, saavuit reviirille
orkesteri, aivot ovat monimutkainen elin
kiertäminen on mahdollista
maailman 80 päivässä

baudelaire opetti puhalluskukat
pikkujumala, ei sheba tule takaisin

pihateillä perusteelliset tutkimukset sähkökatkokset
susanna susanna ystävähyvä olit pikkurillin päässä hirvikolarista
viskipaukku piristää ja kampaamossa tehdään tytöistä naisia,

älä kuole nuorena unohda ismi ismiltä
kierrä kaukaa tästä ei päästä vähällä, vetelehtijä
tiskipulveri lopussa aivopesumasiina on deux machine
yhteiskuntamme pientä piiriä pienempi

riipaisee sydämestä raastinraudalla punajuuriraastetta
sinussa on kyllä minulle suhteellisen paljon haastetta
eikö ole kivaa huomata Yksin

voi jeesus älä anna minun kuolla Yksin iltaisin
it might make you change your outlook on life: use your brain intuit
kitka kytee parkkipaikalta kaasuttavien autojen pyörissä
kärsivällisyyttä et koskaan menetä

liian kitkerää ollakseen sitruunaa, siunattu sävelkorva
labyrintin ovet avautuvat parvekkeille,
unohda realismi kello kourassa juokseminen askelmittarin käyttäminen

kuuntele puhalluskukka ei mitään hätää, lopeta jännittäminen
raamatuntavaaminen edistää traditionaalisia ongelmia

nyt näet, elämä ei helpota ilman unelmien
installaatiotohtoria, taivaan talonmiestä

century of monsters went to far: aaaaaaaaaaaaaaargh
polemiikkia keskellä katua liikenneympyrässä
kuinka voi olla mahdollista, ettei ole mitään tekemistä
kuin rakastaa, pumpulityttö

kysymyksenasettelu on liian hyvä ollakseen eikö totta,
jäljellä on palotikkailla rakkautta

century of psychos walking down the street
lamppu syttyy, tiivistelmät tiiliskivistä ovat tärkeitä vankilassa
on vapaa jos ei tuijota omaa napaa

meditoin pieniä kyliä, sydän ei ole pelkkää lihaa,
siellä on henkeä, henkilöitä miettiessäni tulen ajatelleeksi
sinua, arvosta muita: ensimmäinen prinsiippi

was is lost vuodet menevät lujaa
korkkaa pullo, luova tauko on tupakanpaikka

kiss goodbye to a stereotype

Kovalevyä

alkaa keskeltä lausetta, mikä on rikki,
väriympyrä pyörii silmissä kuin pupilli on toisen varassa toinen,
piirrät ilmaan huutomerkin, sitten kysymysmerkin, sitten sydämen

aukiolla tuulee harvinaisen hyviä säitä, tuhlaa kaikki luonnonvarat,
rahat ja juo coca-colaa vielä lisää, sointu kerrallaan tuo takaisin mikä meni,
dna:n sävellyksessä laulu on ainutkertainen, älä kylve ellei amme ole puhdas,

jaloissa terävien pikkukivien hieronta, kerro kaikki, olet hyvä valehtelemaan
rapsuttamaan viisaan miehen partaa, ettei seikkailu pääty koskaan,

pakenevat selät muistuttavat harvinaislaatuisella tavalla toisiaan,
äiti konttaa perunapellolla, aviomies oksentaa auton viereen raskausaikana,
erehdyit luulemaan olevasi klovni ja löysit lapasen pihamaalta,
aivan naapurirapun vierestä, virstanpylväitä

pystytetään kaanonille varattuihin kohtiin, rento varpaidenkipristys
muistuttaa rakastetun nimestä, että näin niin & näin:

filosofia kontekstissa con sin libre,
valkeapukuinen nainen tarjoaa uuden mahdollisuuden,
riisut vaatteet ja viikkaat nojatuolille, hän ajaa yhä kauemmas

kerta kerralta kohti sydäntä,
the filmatic suspense is great, dance with the ghost of 21th venom,
kuinka kaukana todellisuudesta tahtoo totuutta

attention sunshine our underground is a safe valley between
ups and downs, see methinks now,
viimeistään keskiviikkona tulee ikävä kotia,

syttyvä paperipinkka on kuumaa kamaa, ota kaikki mukaan,
matkakuvauksesta on hyötyä myöhempinä vuosina, mitä

opetti decamerone, mitä tsehov, raittiina liian kaunis minulle,
kuuntele kuinka polvi polvelta puhuu ja kerää kamppeet

sinä tunnet, poistuit keittiöstä ilman kenkiä ja katselette toistenne
kaukaisia unisilmäyksiä, mon ami tulee huoneeseen ja valaisee sen,

seinäruusu istuu itsensä ympärillä eikä ymmärrä
luota älä odota, tee miten tehtävä on, minä en halua enää puhua,
enemmän empatiaa niin munchin huuto voidaan yhä varastaa,
muista aina etten minä voinut muuta aistien vietävissä,
asun globaalilla pallolla, rajattomassa kotimaassa,

teetkö minulle palveluksen vai lupauksen? sädekehiä,
attention of unknown, oli meillä john donne ja metafysiikka,
keitä ovat sankarit marraskuussa kun maa on musta

Coctail

unelma tapahtuu kerran
todellisena huoneessa
edistää tilanteiden muuttumista
kohde on pahoinpitely tavallista kieltä
kohtaan, asioiden saattaminen mittasuhteisiin
voittavansa pahimmat pelkonsa maailmassa

en ole pidellyt ketään kädestä kahta minuuttia pidempään,
pelkään itkeä julkisesti eikä persoonallisuuden ylläpitäminen ole
vaikeaa, valkeaan maitoon kastettua matematiikkaa,

vuodet kuluvat kuin unta vaan, kaunista unelmaa
ei loogisuuden vältteleminen auta kohtaamaan todellista,
yksinäisyys ylittyy teknologisen kehityksen myötä

aamulla pukeutuu parhaimpiinsa, tekstin tulee
tulla, surullisen surrealistin arvoitus herättää
tahdon ratkaista ja lukea loppuun asti
oikeudentajuisuuden mukaan

ytimessä on puhdasta valkoista tilaa
parantavia visioita
rakastaa koulutustasoon, asuntoon, ikään,
kotipaikkakuntaan, perhetaustaan ja kohtalon
seikkoihin liittymättä. en voi luvata

enkä peittää asiankuuluvaa ihastusta
takana vuosien pitkät koulupäivät & rauhalliset elämänmakuiset
ajatukset. maailman rakenne paljastuu elämänkokemuksen myötä
ystävien ontologia ja hyvinvointi, hah

matematiikka savua keuhkoissa ja silmissä yhdessä,
uteliaisuus ihmisiä kohtaan tilassa,
persoonallisuuden välitila on lukeminen.

arvoitukset kirjoittuvat auki, kasvavat aikuisiksi
naiset muuttuvat kauniimmiksi. lähellä on hyvä olla

merkitys kätkeytyy puuvillavaatteisiin
keksintöjäsi toteuttaminen tulee olemaan pienessä maassa,
marginaaleihin kirjoittaminen helpottaa
tilannetta. ajassa.

levi-strauss ei ole koskaan nähnyt minua

Etsin

Odottamisen, etsimisen ja sattumien suhdetta. rauhanetsintää. valtasuhteiden rikkomista. anarkiaa. kulttuurisidonnaisen tyytyväisen paradoksi. manifestoitunutta huutoa. pyörivää mystiikkaa. ruumiista irti ja ruumiissa. nykypäivä. kirjallisuuden vaikutusmahdollisuutta. kaupungin kaaoksessa loogisen päätelmän mahdollisuus/dettomuus. kritikoi kriitikon. tutkielma valinnanvapaudesta. armosta ja suhteellisuudesta. nauraa teorioille. arkipäiväisestä kuuntakaiseen. dramaattinen, vahva runo. ihmissuhteen ja historian rajallisuus. kärsimyksen suhteellisuutta kuolemisessa. naisen asema. yhteyteen. hengen sitkeys. jättää arvailemaan. kyseenalaistaa ihmisen oikeassa olemisen pakon. irtautumiskokemus. nykypäivään. esittelen runoilijaa lukijalle. luovuttaa maailmansa lukijalle. kysyy kirjallisuuden vaikutusmahdollisuutta. kaupungin kaoottisuudesta. tutkielma valinnanvapaudesta. armosta ja suhteellisuudesta. nauraa teorioille. arkipäiväisen kuuntakaiseen. dramaattinen. julistuksenomaisuudellaan. ihmissuhteen ja historian rajallisuuden. hengen sitkeydelle. matka kohti puhdasta kieltä. kyseenalaistaa oikeassa olemisen.

Opettajalle

poltan tupakkaa, pakokaasu aukinaisesta ikkunasta, aurinko, tuoksuu läpi punaisten verhojen

suuri kätesi kädessä painaa kirjoja, koko painosi, kulmikkaat luusi

vievät tilaa, olen mitannut silmämääräisesti

kuinka kauan on sieltä tänne

juot rubiiniviiniä, kuihtunut päivänkakkara pölyisellä ikkunalaudalla

vanhalta, paljon minua vanhemmalta, rypyt eivät kerro

todellista ikääsi, otan koko filmirullan täyteen

Kohtaus eräänä iltapäivänä

Minulla on mukanani pino valkoisia vanerilevyjä. Olen löytänyt ne roskalavalta, niiden pinnalla työmaatomu on tomusokeria. Minulla on levyt vasemmassa kainalossani, niitä on hankala kuljettaa, mutta onnistun siinä. Oranssiin kaapuun pukeutunut Hare krishna pysäyttää minut rautatieaseman tunnelissa. Hän on seisonut siinä koko päivän, kenties jo pidempään. Hän pysäyttää minut niin kuin on tottunut pysäyttämään monia muitakin päivän aikana. Kysymys ajasta hermostuttaa minua, sillä kalenteria minulla ei ole ja seinälle olen tehnyt tarkan luettelon päiväyksistä ja kellonajoista. Mitäs siitä, munkki esittelee minulle kullanvärisen kirjan kuvitusta. Eräällä sivulla valkoinen, haamumainen hahmo pitelee ohjaksia. Viisi hevosta vikuroi kuvassa. Ne edustavat ihmisten aisteja. Hahmo tuskin saa pideltyä hevosten ohjaksia niin, että ne tottelisivat. Kuva tekee minuun vaikutuksen, vaikka en hanki kirjaa. Aistit ovat niin vallattomia, niin luonnollisia, niin harvoin ihmisen oman tiedostuksen terävöittämiä. Minä lasken pinon levyjä vasemman jalkani viereen maahan. Munkki kertoo tarinaa haamusta, joka kuvaa ihmisen tietoisuutta. Minä olen niin nuori, että lähden jatkamaan matkaani.

Kaikki halu on halua kuolla.

Tavoittelemanne henkilö puhuu toista puhelua, olkaa hyvä ja tarkistakaa numero

Käsikirjoituksen post-it

Kehyksessä on valokuva punaisesta lankapuhelimesta. Puhelimella on nimi. Puhelin lohduttaa talven kylminä päivinä ja öinä. Pohjoisen vähässä valossa vuorokaudenaikoja on hankala erottaa toisistaan, aamu muistuttaa iltaa. Toisinaan hän miettii universaaleja aforismeja tai toiselle yksinäiselle hiljaisia ajatuksia kihartuvia linjoja pitkin. Hermostus lauhtuu surrealistiseen manifestiin ja kovakantisten kirjojen nauruun jos ei muuta. Punainen puhelin pitää
varattua.