sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Luonnos performanssiksi

Lavalla on ainoastaan mikrofoni. Minulla on mukanani värikäs valikoima suuria ilmapalloja. Puhallan ilmapallon kerrallaan täyteen, noin seitsemän kappaletta. Otan ilmapallon kerrallaan käteeni, sanon mikrofoniin sanan (kuten "todellisuus") ja puhkaisen ilmapallon. Näin jatkuu, pallo & sana, kunnes kaikki ilmapallot on puhkaistu. Sitten kumarran ja poistun lavalta, täyden hiljaisuuden vallitessa.
Minä olen täällä
kaukana kauan.
Miltä tuntuu olla minä
sinun kasvojesi
edessä, olla minä
mitään kujeilematta
kun sinä

puhut rauhoittavalla
äänellä, tapahtuneesta
aivan kuin se olisi ollut
vain unta.

Sinun edessäsi
minä vapisen ja varjoni
värjyy kuin tottelematon
tyttö, ilmapallo kädessä.
...tulevat
kuin näyt,
lause kerrallaan,
ilmiömäisinä.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Minun tarvitsee vain tahtoa.

torstai 23. lokakuuta 2008

Sateisella saarella orvokit kukkivat lokakuussa.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Ajatella sinut

Yhdetkään kasvot eivät ole hänen kaltaisensa. Muistan yhä, kuin unesta, kuinka tutkin hänen nenänsä uljasta kaarta ja täyteläistä suutaan. Olen nähnyt paljon kasvoja, pakahduttavia, kyllä, kiertänyt maita vain löytääkseni taas kasvot, joilla lepäävät antiikin jumalten piirteet. Toisia niin tosia kasvoja en ole löytänyt kuin ampiainen istuisi poskella. Ja Luoja, kauanko minä olen tuijottanut vastaantulijoita häpeilemättä – vain löytääkseni kasvot, joiden takana lepää pieni maailma. Siihen maailmaan minä kuulun.
Minä aistin katastrofit,
ne vetävät minua puoleensa,
ne tulevat luokseni,

maa järkkyy tai keittiösi
on tulessa
kun tulen illallisvieraaksi.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Sanoista kuvaksi

Kristian on maalannut open mic-illasta taulun. On kiehtovaa kuinka olemasssaoloni runoissa ja hetkessä on muuttunut nyt jonkun toisen teokseksi. Käykää katsomassa.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Mikä tapahtuu tämän taustalla

maanantai 13. lokakuuta 2008

Valkoinen avara tila,
valkoinen tyhjä tila,
suorat valkoiset linjat,
mustapukuinen hahmo.

Esityksen perusteet ja koreografia

Ylös- ja eteenpäin. Liikkeelle,
olla liikettä, olla liikkeen muoto.
Tilantaju ja tilannetaju, olla hereillä, luottaa,
pelata pelejä, vastaanottaa ja kuljettaa.
Nauraa. Tehdä kovaa työtä,
avautua, olla paljas.

Äiti

Katson äitini tapaa käsitellä hiuksiaan rullakihartimella. Hän kääntää taitavasti
hiustensa latvat ylöspäin. Samalla haarautuneet hiukset vetävät huulia
leveään hymyyn. Norkoilen ovenraossa.
Äiti kuuntelee puolella korvalla olohuoneessa käytävää keveää meteorologin
ääntä ilmatieteenlaitoksen ilmoittamasta sadekuurosta eikä pahastu.
Hän etsii lattialle pudonnutta hiuspinniä terävällä katseella.
Äiti konttaa lattianrajassa ja lopulta sormet nappaavat kiinni
hengettömän hiuspinnin. Hän tönäisee sen hienosti muodostettuun
kampaukseensa ja on valmis. Minä huokailen laittautumiselle,
niin kauniiksi hän on muuttunut kädenkäänteessä.
Seuraan häntä ulos. Hän nousee kepein askelin autonrattiin ja kääntää
avainta virtalukossa. Moottori hyrisee pehmeästi ja tunnen kuinka
pyörät ottavat sutia pihatiellä. Pääsemme nopeasti vauhtiin.
Olemme matkalla sukujuhliin toiselle puolen maata.
Sen tähden hän on ripustanut esiin parhaimman asukokonaisuutensa.
Sitä hän käyttää kymmenen vuoden välein eikä siinä ole varmasti yhtä
ainoaa ryppyä, niin tarkasti hän on käynyt jokaisen poimun läpi silitysraudalla.
Hän pysäyttää auton kahta kilometriä ennen määränpäätämme ja pukeutuu.
Sukkahousut eivät hajoa. Siihen hän on varautunut ohuilla muovihanskoilla.
Hän on häikäisevä. Minä tarjoan hänelle vielä kurkkupastillin, joka sulaa
hänen suuhunsa ennen kuin ehdimme parkkeerata ja nousta kerrostalon
kolmanteen kerrokseen.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Aistia tila, jossa ei ole

Nainen pudottaa valkoisen hansikkaansa. Mies poimii sen hänelle. Nainen antaa miehen pyyhkiä ripsen poskelta pois. Mies saattaa naisen pientä puistotietä kotiovelle illan päätteeksi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Rothkosta

Tunne alkaa kirjoit-
taa kuvaa. Tietää
olevansa Jumalan
kaltainen, tuntea.
Ymmärtää raivon
olevan aina
surun ja surun
aina raivon saat-
telema. Tietää
Jumala historial-
lisissa siveltimen-
vedoissa tai vain
tuntea.

torstai 2. lokakuuta 2008

Haluaisin potkia
taivaan tähtiä.
Jumalani,
anna minun
rakastaa.