torstai 4. syyskuuta 2008

Anarko Penýa

Puhutte nopeaa kuin salaisitte jotain
korttipelejä en ymmärrä edes omalla kielelläni

jalat palavat, kiistelette
naurat muistoa kun näytän kortteja kaikille

saksofoni soi kusenhajuisilla kujilla
kissanainen kiljuu edellämme, juo sangriaa,

ojennan liekkinne takaisin, tulenne

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirje sieltä missä taivas katoaa kaukaisuuteen, jonne moni menee unohtamaan, jossa vaeltaa useampi karhu kuin me ja missä nukun yksininäni:

Kun yritetään salata, puhutaan hiljaa
Kun oikeasti salataan, ei puhuta laisinkaan

Jalkani eivät pala, käytän kumikenkia. Sormeni polttelevat, tarraan kallioon lujempaa, kiipeän ylos kalliota keskellä vuoririhmaa, en halua pudota. Täällä ei soi saksofoni.

Missa olen nyt, ojennettu liekki on tulevaisuuden turhaa. Pian kissanainen nukahtaa puolen vuoden uneen.

Prepare for the cold.

Eeva K. kirjoitti...

Jalkoja voi tietenkin suojata, mutta aina ei tietenkään käy niin. Joskus ne palavat, jollakin asfaltilla, jossakin maassa, kuumassa. Paranee sitten varmaan kuitenkin valmistautua kylmyyteen, kylmään.