Keksiä koko olemassaolonsa

Eikö se riitä, että olen? Olen olemassa, istun tai seison tai miten tahansa. Minusta on hullaannuttavaa kävellä ja nähdä pilvet, jotka muodostavat eläinhahmoja korkealla saavuttamattomissa - tai kuinka lentokone viistää pääni ylitse ja minä näen sen. Muistan ajatelleeni olemista useina öinä kun olen valvonut ja miettinyt mitä viedä uneen mukanani. Olisi vähättelyä väittää, että pelkkä oleminen saa minut kyllästymään. Tietenkin, tietenkin oleminen saattaa toisinaan tuntua tuskallisen pitkästyttävältä. On tietenkin mahdollisuus olla ei-olemassa, mutta sen ajatteleminen vaatisi pitkäkestoisia ratkaisuja, joitakin käytännön järjestelyjä ja muutama sata sivua perusteltua tekstiä olemisen vaihtoehdosta, ei-olemisesta. Ja silloinkin palaan takaisin olemisen ytimeen. Olla olemassa tai olla kuollut. Kaipa kuollutkin on olemassa, ainakin materiana kunnes ruumis hajoaa tuhkaksi ja tomuksi. Ja pilvet, ne ainakin ovat ehdottomasti olemassa, vaikka niiden tahdosta en menisi paljoa sanomaan. Tuollakin, tuolla on pieni pilvihevonen, joka laukkaa taivaankantta kuin eilistä ei olisi. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että asentoni on varsin miellyttävä sellaisena kuin se on, mutta tietenkin sen muuttaminen johtaisi siihen, että muuttaisin ajatteluani. Kirjat pölyyntyvät, pöytä pölyyntyy eikä täysi arkku ole koskaan niin pitkään ruumishuoneella, että ehtisi pölyyntyä.