lauantai 26. huhtikuuta 2008

Luontorunon pateettisuudesta

Kuukaudet pitkät päivät yöt pimeitä
kuin yötä varten kuulen kuinka
joutsenia on kaikkialla valkoisia siipiä
lahdelmien jäät ovat sulat, sula vesi virtaa
tämä kompositio on rajattu
kuva minulle annettu, minä en ottanut kuvaa
vanha filmikamera kaulassa jokapaikassa
rakastuneita ja rakastettuja, kuin muistot
yhdessä tämä kaikki tekee tunteelle tilaa
tila on yö ja yö on pimeä huone, minun huoneeni,
johon on jaettu kutsuja kevään tulla, kaikki merkit
on laitettu esiin, liike paljastaa tarkoituksen
kuinka hän seisoo edessään kokonainen maailma,
mikä maailma ellei merkityksen, tupakanhaikuja
takapihalla, aurinko kastaa lampeen, vesi huuhtoo
kaiken mistä kirjoitan ja olen, olen tässä, olen osaksi
jotakin, filminauhaa kuin helmiä, helminauhaa
ensimmäiset kukat puussa, johon kehrivät silmut

1 kommentti:

Vesa Haapala kirjoitti...

tää on kyllä ihan siisti luontoruno ja mä olen luontofani!