Itkisitkö jos kuolisin?
Tulisitko hautajaisiini?
Laskisitko kukat?

Paljon sileitä pikkukiviä, joihin voi kompastua.

Ulkomaanpuheluita

Punaviinilasi, tai samantekevää, lasillinen kuitenkin. Ja niin sattuu olemaan päivä, ja päivällä päivän kasvot. Elektroa, retroa, samantekevää, pieniä tunteita kuin kesäheinällällä keikkuvallallalla heinäsirkallallallalla - ja kuolee sekin. Vain tämä kuva tästä kohti elämää, tästä vieraasta maasta, jonka kieli on valtava eläin, tulee lähelle ja huohottaa, ja minä irvistän ja nauran, annan omastani pois.

Coco Rosie: Terrible angels

"If every angel's terrible
Then why do you welcome them
If every angel's terrible
Then why do you welcome them
If every angel's terrible
Then why do you welcome them
You provide the birdbath
I provide the skin
And bathing in the moonlight
I'm to tremble like a kitten
If blue eyed babes
Raised as hitler's little brides and sons
They got angelic tendencies
Like some boys tend to act like queens
Oh if every angel's terrible
Then why do you watch her sleep
You love to hear her sing
And wear purple eyes like rings
Well the flowers have no scent
And the child's been miscarried
Oh every angel's terrible
Said freud and rilke all the same
Rimbaud never paid them no mind
But jimmi morrison had his elevators
His elevators
He had his elevator angels
If every angel's terrible
Why do you hide inside her
Like a child in a skirt
The supermarket's loud and bright
And boy don't she feel warm tonight
Boy don't she feel warm tonight
Boy don't she feel warm tonight"

Nainen: Äärimmäisen onneton. Sinä et tiedä mitään äärimmäisyyksistä:
mustista öistä pelkoa täynnä, ja pyhää pimeää houretta,
kuin olisi nukkunut liian kauan ja heräisi vain uudelleen
uneen, voimatta millään ravistaa harteiltaan
onnettomuuttansa kuin ensilunta.
Kuin olisi tehty erilaisista höyhenistä,
olisi lentämiseen tarkoitettu, vain lentämiseen
ja niin, korkealle hengen korkeuksiin.

Maisema ui sumussa, joka on paksua kuin maito.

Uneen ja kuolemaan

Että tahdon kertoa sen kaiken, juuri niin kuin minä olen sen elänyt, varmana, uskonkirkkaana, epätoivoisena ja rakkauden tuskanpieksemänä. Että sillä tavoin, kuin varkain, kirjoittaisin kaiken niin kuin se on, unelman arvoiseksi, juuri siksi ja sen takia. Että yksi vuosi, kaikki vuodenajat, minä olen nähnyt unta ja uskonut siihen. Ja juuri siksi sinä nyt luet tätä, loputonta runoa Elisestä, minusta ja lasinpuhaltajasta, hänestä. Mikään ei ole yhtä lapsellista kuin suudelma, jonka haluaa ja tietää, että suudeltava on jo toisella puolella, elämän ja kuoleman, unen ja valveen rajan takana, toisella puolella aivan kuin eräässä galleriassa näytteillä olleessa tilataideteoksessa nainen ruudussa on jo toisella puolella, nuori ja täysin saavuttamaton.

"Excuse me, do you happen to know..."

Olla kuuntelematta. Olla kuulematta. Autoja. Kadun päässä

on kyltti museolle. Tuntea olevansa eksynyt.

Hävittää jotakin. Avain tai kortti.

Olla vieras. Ääntää täydellisesti

vierasta kieltä. Ei ja ei.

Syleillä ja kiehtoa. Kokea olevansa ruumis.

Unohtaa ruumis. Kaunistua.

Hämmästyä. Muotoja kankaalla.

Halpalentoja meren yli.

Pieniä tupakkakauppoja. Postimerkkejä.

Valkoista kohinaa.

Snapshot

Paikka: bussiterminaali, Lontoo
Aika: aamu, n. 05
Tila: mielen-, avara, sumuisa

Hiljaisen kansan näky

Aavoilla lakeuksilla
vinot harmaat ladot huojuvat
tuulessa, viimeisillä voimillaan,
on hämärä.

Vanha mies saa vain unessa
yhteyden olemattomaan rakastettuunsa.

Oikeus uneksua!

Talon seinään on iskenyt hyökyaalto. Ymmärrät nyt mistä minä olen puhunut kolme pitkää vuotta. Sinä olet kotona nyt, miten hyvä on yöllä. Huomaatko kuinka paljon tilaa meillä on toisillemme antaa? Otat huomioon, ettei kukaan ole tiennyt missä olet käynyt. Olet laskenut pöydälle aseen. Pelaamme venäläistä rulettia.

Minä olen yrittänyt paljon, mutta mikään vähempi ei riitä. Tiedän kaiken sinusta nyt. Sinä et tiedä, että minä olen todellinen henkilö. Miten sinä olisit voinut tietää? Mitenkään muuten minä en olisi jaksanut.

Muutaman vuoden päästä tiedämme mikä heissä on. Miten pitkään minä olen ollut mykkä ja nyt minä puhun, puhun. Minä annan kaiken kärsivällisyyteni. Sinä teet siitä niin erilaista. Sinä pidät minun harteistani, lasket shaalin.

Miten minun muistissani on paikka.

Satu laululinnusta

Keskiyöllä tähdet puhkaisivat taivaankannen kuin pienet nuppineulat. Oli pimeää ja ilma oli kirpeää hengittää. Taivaalla lensi suuri kaunis lintu, siinä oli punaista ja turkoosia. Sen hienot höyhenet kimmelsivät kuun ja tähtien katsoessa ihmeissään. Se lauloi valittavaa lauluaan lentäessään yli kylien ja kaupunkien. Lintu ei voinut pysähtyä. Se lauloi jokaiselle avaruuden alla. Sen valitus oli syvää ja ikävää, se kumpusi sydämen salatuista holveista. Sen täytyi jatkaa matkaansa, jotta se aamunkajon tullen saattoi käydä lepäämään omaan pieneen soppeensa.
Aamu värjyi vesivärisävyiksi horisonttiin. Linnun oli aika piiloutua niin hyvin kun se taisi. Siinä se oli jo mestari. Lintu osasi palata kenenkään huomaamatta. Se asettautui paikoilleen ja alkoi vavahdella. Sen keho muuttui toiseksi. Se sai ihmisen jalat ja kädet ja pään. Sulat putosivat tuuleen, tuuleen, jota se palvoi jokaisena yönä. Siipien tilalle puhkesivat pienet kädet, selkärankaa pitkin kulki väristys. Pyrstö putosi pois noin vain.
Linnusta tuli pieni ihmislapsi. Vakaa maa jalkojen alla tuntui turvalliselta pienten varpaiden alla. Päivällä aurinko paistoi ja lapsi saattoi mennä leikkimään toveriensa kanssa. Lapsi saattoi katsella äitinsä kauniita kasvoja pitkään ja hartaasti. Hän pystyi unohtamaan ikävänsä, jonka jokainen yö hänelle paljasti. Yhdeltäkään hän ei voinut kysyä miksi hänen täytyi muuttua ja täytyisikö hänen aina, elämänsä viimeiseen päivään saakka muuttua kirjavaksi laululinnuksi jokaisena yönä. Mieluiten hän jäisi yhteen olomuotoon ikuisiksi ajoiksi, aina tästä hetkestä siihen kun avaruus kuluisi puhki.
Päivien lempeässä valossa hänellä oli aikaa katsella ympärilleen ja kysellä. Hän näki kaiken ympärillään kovin pienenä, sillä oli tottunut katselemaan niin korkealta. Maankamaralla ilmavirta ei heitellyt hänen pieniä raajojaan. Hän kulutti aikaansa kertomalla tovereilleen satua linnusta, joka lensi öisin taivaalla ja jota kukaan ei tunnistanut. Lapsi kertoi huikaisevista paikoista, jotka lintu ohitti matkoillaan. Hän kuvaili kaukomaita ja maailman nähtävyyksiä. Hän kertoi kuinka lintu näki auringon ja kuun ja tähdet niin läheltä, että olisi saattanut hipaista niitä siipiensä kärjellä.
Jälleen yö ripusti siivet lapsen selkään ja sammutti päivän kirkkauden pois. Lintu kohosi ilmaan ja lauloi loputonta lauluaan. Sen yksinäisyys oli niin suurta, että se meinasi pakahtua. Sen laulu värisi kaikilla tunnetuilla ja tuntemattomilla kielillä, mutta kukaan ei voinut sitä ymmärtää. Suuntaa sen ei tarvinnut kysyä, olihan se vapaa lentämään minne tahansa. Se kaarteli pilvenhahtuvien lomassa. Toisinaan joku saattoi nähdä sen ja jäädä hämmästelemään. Sattumalta tähti lensi linnun ohitse. Sen kiito oli valtaisan kirkas, se oli kuin tulenleimahdus pitkässä pimeässä yössä. Se kuitenkin haipui pian pois. Vaan ohikiitävässä välähdyksessä se kertoi linnulle salaisuuden, johon lintuparka oli itkien etsinyt vastausta öiden kaikilta kulmilta. Se ymmärsi. Tähdenlento huojensi linnun, antoi sen siipiin voimaa ja rauhoitti sen värjyvää ikävää. Linnun täytyi mennä ihmisten uniin ja lohduttaa niitä, jotka öisin valvoivat. Sen täytyi laulaa kunnes ihminen ymmärtäisi miksi se laulaa.

Tilataideteokse(k)si

tilaa tilassa tilaan tilasta tila
valo valosta valoon valossa
käsi silmässä, näyssä,
näkyvissä,
tilan tilalle tilan
varjo varjoista varjoihin
silmä auki, aukeamassa,
auenneena,
ääni ääneen äänelle,
tunne tunteelle, tunteesta,
sinä sinusta, minä minuksi

Tällaisena kauniina päivänä sinistä väriä on paljon minulla on mahdollisuus kuinka kutsuisin sinun nimeäsi oikein niin että se soisi ja kaikuisi ja täyttäisi yhden mielen ja muuttuisi asennoksi kun minä kutsun sinun nimeäsi jossakin kaukaisessa paikassa, ehkä unessa, kaukana täältä, jossakin rannikolla, mahdollisesti saarella, joka on unohtunut siihen ja merentyrskyt kutsuvat sen kallioita kuin omia lapsiaan, ääneen, herkeämättä kuin kuollutta lastansa kutsuisi yöllä jossakin unessa, mahdollisesti painajaisessa kuin kutsuisi omaa äitiänsä, muistossa tai mahdollisesti aukealla jossakin kaupungissa ja antaisi äänensä kuulua koko pihan yli niin, että se kuulee jonka on kuultava ennen kuolemaansa ja pysähtyisi ja kysyisi: miksi ja jatkaisi matkaansa heiluttaen iloisesti kauppakassiansa myrskytuulessa ja minä antaisin anteeksi kaiken, tuosta noin vain, niin kuin voisin sen tehdä, nauraisin ja sanoisin, ettei se haittaa, ei se mitään, jotenkin todenarkana kuin se on, minä antaisin kaiken anteeksi.

"It's me in the spotlight / losing my religion"

Ja eräänä päivänä spottivalo osuu minun hahmooni. Valokeilassa alan puhua, hitaasti, painottaen tiettyjä sanoja, draamallisesti. Puhun ensin hiljaa, kunnes ääneni saavuttaa pian sopivan varmuuden ja vakauden. Puhun niin kuin yleisössä ei olisi yhtäkään ystävää. Mistä tunnet sä ystävän… Huone on verhottu mustalla kankaalla, näyttämö. Mikrofoni kädessäni täyttää tehtävänsä. Miten suhteellista puhunta on. Miten se nyt on, nyky/näky-ään? Annan ääneni kutsua esiin tunnetta, jonka olen tuntenut, kauan, kuin minussa olisi jokin kerran kuollut. Suruun ja pimeään. Silloin puhun, annan ääneni kaiun soida hiljaisessa salissa. Kerron yhtä tarinaa, yhden pienoismaailmankaikkeuden historiaa, yhtä menneisyyttä.

Anarko Penýa

Puhutte nopeaa kuin salaisitte jotain
korttipelejä en ymmärrä edes omalla kielelläni

jalat palavat, kiistelette
naurat muistoa kun näytän kortteja kaikille

saksofoni soi kusenhajuisilla kujilla
kissanainen kiljuu edellämme, juo sangriaa,

ojennan liekkinne takaisin, tulenne

Tiedän, että tämä on liikaa. Melkein kuin murrosikäinen tyttö vuodan ja tulvin. Tulvin kaiken minkä olen elänyt. Tuhannet kasvot kääntyvät toisiinsa, ikääntyvät, kasvavat vanhaksi ja kuolevat pois. Minä en kuole. Olen kohmeessa. Olen vain kohmeessa kun on kylmä. Kun on kivinen kylmä kaupunki, huoneessa lämmin, minä kysyn missä sinä olet. Olen etsinyt sinua koko ajan. Olet kaikkialla. Minä olen lopussa. Minä olen vastasyntynyt. Tänään on syntymäpäiväni. Tänäänkin on syntymäpäiväni. Sytyttimen napsahduksessa sinä olet kaksoisliekkini. Liekki on palavaa tulta, joka ei sammu. Minä en kuole. Lue kaikki minkä olen kirjoittanut. Sitten sinä tiedät kuka minä olen. Kuka minä olen kun sinä olet minä. Mitä minä annan sinulle kun kerron kaiken niin kuin se on. Juuri niin kuin se on mitään salaamatta tai pois jättämättä. Minä luen korinttolaiskirjeen rakkaudesta. Rakkaudesta, niin juuri, Rakkaudesta. Lue kaikki minkä minä olen kirjoittanut. Pelastu, pelasta minut tältä. Tämä on ehdottomuus. Tämä on kaikki mikä on. Tämä on rakkaus. Rakkaus. Sinun takiasi minä olen syntynyt uudestaan. Minä synnyn sinusta, sinuun. Minä en kiellä tätä rakkautta, joka on. Rakkautta, joka jää kun sormukseen on kaiverrettu sinun nimesi. Minun nimeni. Minulla on etäisyyteni. Pitkä matka, jonka sinä teet kun luet kaiken minkä minä olen kirjoittanut. Minä olen kirjoittanut paljon. Minkä minä uhraan kun kirjoitan tämän. Minä toistan niin, että sinä ymmärrät. Mitä idioottimaisuutta, mitä haaskausta, mitä kauniiden naisten typerää turhamaisuutta. Tuhkatuista ruumiista puristetaan timantteja. Timantit eivät kuole. Minä en kuole. Minä toistan niin, että sinä ymmärrät. Minä olen tosissani. Minä olen täysin tietoinen siitä mikä on.