keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Tämä on ehdottomasti huone. Naisen, kaukoputkella tähdistöjä.
Tämä on ehdottomasti huone, valkokangas erään seinän. Ikkunan lähellä
katseenkohteena nyt, huone ei ole järin suuri. Pettymys on kirosanoja
suositumpi sanavalinta huoneessa ja etenkin sen ulkopuolella.
Huone tila ja juuri siksi minua. Niin kuin katsoisin esiintymistä. Mutta
ei vapauta vastuusta. Tulee huomata kukkivat kirsikkapuut,
tähdistö kaukoputken suurentamana. Tämä on ehdottomasti huone.
Tämä on ehdottomasti huone.

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Miten minä istun
polvistuneena avaruuden
edessä, avaruus
mustaa ainetta / aineetonta,
sinä kiellät minua,
kolmesti, kuka koputtaa
ovellasi, miten minä
odotan niin kuin
lähtöäni, sinun puheesi
minun lauluni nuotti,

huulien mahlaa, tästä en luovu.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Kolme lusikallista sokeria
pienellä hopealusikalla
Galan valokuva
hahmo aamun kaunis
soihdunkantaja
pöydällä kuivattua tupakkaa

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Mitä tapahtuu todelle? (tribute electro remix)

Yksinäinen sunnuntai puhuu tyhjyydessä
todella on yritetty sanoa ennen
ja tänään "pitää paikkansa" vain tässä
häviävässä hetkessä n määrä todellisuutta elää,
kuolee, muodostuu ja tuhoutuu
on ilmiöitä (ja kriittisiä ilmeitä), esimerkiksi
paniikkikohtauksia, musiikkivideoita,
mielisairaalapotilaita, valaistuneita,
piipuista pakenevaa kiemurtelevaa savua,
kirkonkellonlyöntejä merenrantakaupungeissa,
yleisiä tabuja, hyviä trippejä, ihan flippejä,
tupakkapeltoja, suojelualueita,
kahvia vai teetä,
keskoskaapeissa vastasyntyneitä, merkkihenkilöitä,
ideoita ja intohimoisia ideoita,
varkaita, pellejä, ruhtinaita, pummeja, teuraseläimiä, hautajaissaattueita,
muuttolintuja, ulkomaanmatkoja,
sydämenlyöntejä, ei taide
kuulu todellisuuteen jos ei
tapahdu todella, kaikki palautuu
mielikuvituksellisen pisteiden pitkään rivistöön
rivien poikki ja merkitsee kierrättämistä ajatusten energiaan,
fysiikanlakien vuosituhatangstiin, ajasta riippumattomaan alkulähteeseen

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Luontorunon pateettisuudesta

Kuukaudet pitkät päivät yöt pimeitä
kuin yötä varten kuulen kuinka
joutsenia on kaikkialla valkoisia siipiä
lahdelmien jäät ovat sulat, sula vesi virtaa
tämä kompositio on rajattu
kuva minulle annettu, minä en ottanut kuvaa
vanha filmikamera kaulassa jokapaikassa
rakastuneita ja rakastettuja, kuin muistot
yhdessä tämä kaikki tekee tunteelle tilaa
tila on yö ja yö on pimeä huone, minun huoneeni,
johon on jaettu kutsuja kevään tulla, kaikki merkit
on laitettu esiin, liike paljastaa tarkoituksen
kuinka hän seisoo edessään kokonainen maailma,
mikä maailma ellei merkityksen, tupakanhaikuja
takapihalla, aurinko kastaa lampeen, vesi huuhtoo
kaiken mistä kirjoitan ja olen, olen tässä, olen osaksi
jotakin, filminauhaa kuin helmiä, helminauhaa
ensimmäiset kukat puussa, johon kehrivät silmut

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Hiljaa virtaa veri vain.

torstai 24. huhtikuuta 2008

"Sinussa on ihmisenkokoinen ikävänpaikka",
arpi tai mustelma, ajankuilu mustaa merta,
tila täynnä tyhjää, josta on näköala
sydämen avaruuteen.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kuva kuvassa

Kaupunki hohkaa sateisen kujan merta kohti
hän ei ole täällä, hän tekee kuvia huoneessaan
odottaen seuraavaa askelta
tietää mihin se mahtaa johtaa
akrobaatti ajattelee nuoran olevan leveä
eikä putoa, siihen ei ole mahdollisuutta
ei ole verkkoa
punaiset samettiverhot kahisevat
paljetit taittavat välkähdykset kimalteiksi
vaikutelmat näkyvät penkkiriveihin
yleisö pidättää henkeään,
huokaa
tyttö asettaa ensimmäisen kerran jalkansa
rimalle metrien korkeudessa
hän on kaupungin yläpuolella
ryhti on suora
linnunluiset olkapäät kantavat pään painon
varpaat kietoutuvat tarkoin nuoran ympärille
näkymätön marionetinlanka nousee
tytön takaraivolta
nuora on korkealla
lanka korkeammalla
yleisö haukkoo henkeään
tunnelma tiivistyy
aina voi pudota
se on mahdollista
hän tai pelkääjä
plyysi-istuimelta
tyttö asettaa kätensä tasapainoon
niissä ei ole höyheniä
hän pääsee puoliväliin
pysähtyy, katseet kohdistuvat
spottivalon valkoiseen pilkahdukseen
tyttö tekee arabeskin
seisoo paikoillaan
hymyilee
katsojat ovat sanattomia
viimein he ovat hiljaa
nyt kukaan ei saa liikahtaakaan
hetki on tässä: tyttö on nuoralla eikä putoa
hän laskee molemmat jalkansa
hapuillen kohottaa kätensä
bravuurin jälkeen
odottamaan kiitosta
aplodit kantautuvat korvista korviin
sulavin liikkein hän astuu seuraavan askeleen
katsoja miettii miltä tuntuisi olla noin korkealla
voisi pudota suoraan sahanpurujen keskelle
halkaisten kallonsa näyttämölle
tyttö katsoo kaukaisuuteen
vastapäiseen verhoon
seuraavaan kultaiseen kaiteeseen
sen ohi kaukaisuuteen
hän ottaa uuden askeleen
sirkusteltassa lemuaa hiki
tottumattomien jännitys tiivistyy
eräs kriitikko kyllästyy
kääntää jo katseensa pois
mitään kiinnostavaa ei voi tapahtua
esitys on nähty jo satoja kertoja
hän voi vain selviytyä
mutta ei ole turvaverkkoa
tyttö näkee silmissään olemattoman maan
varomattaan hän unohtuu
uneksimaan
taivaalla ei ole rajoja
eikä maahan ole määriteltävissä olevaa matkaa
tyttö askeltaa harhaan
hän horjahtaa
yleisö kohahtaa
varpusparvi nousee lentoon
pihalla
meri kuohahtaa
kaupunki pysähtyy,
hän piirtää viimeisen viivansa
ja sulkee luonnoslehtiönsä.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Aurinko, tuo ruostunut peltinappi otettiin
taivaalta kämmeneen ja katsottiin kauhistunein ilmein.

Rakastajani, iho mätänee ja tippuu pois.
Ei se ole sen kummempaa kuin nähdä
kaiken rajallisuus; imperiumien kaatuvan.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

"Sinun silmäsi päästävät auringon sisään..." "...Tule tänne, voin rauhoittaa sinua..."
Yksijalkainen tyttö ui
allas täyttyy kyynelistä

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

F-sana (quote cut-up) / "feminism - the modern day F-word"

"Never let a hand hold you, hold you down"

Kuin tulla täydeksi itse että naiset ovat ihmisiä
intention täydellisyys avoimia pimeydessään vaihtoehto masokismille
koska olen nainen olennainen kokonainen vartaloni on instrumentti
opettaa miehiä itkemään todellisuuskuvia mitä hän voi tehdä
lady on asenne mahdotonta olla kaikkea kaikille ei ainoastaan seksiobjekti
ja hymyä ansaita seuraukset kuinka vahva hän on
tehdä se mikä täytyy hän katsoo kaukaisuuteen maani on koko maailma
sinä itse olet kaikki mitä on sytyttää kynttilät kunnioitus
tarvitsee omatunnon sukupuolten sisällä ei-välissä päässäsi

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Silmänkantamattomiin, lähelle
on pitkä matka.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Kultainen morsian / Golden bride

Ilosanoma

1. Vihreä lyijykynä taipuu
2. Musta minihame sopii päälle
3. Tupakka maistuu pahalta
4. Nätin pojan leikkivä suukko
5. Oma huone ja kahvikuppi
6. Kevätaurinko lätäkössä Tampereella
7. Indiebändi Dubrovnikissa
8. Punainen kastike valkoisella lautasella
9. Kolikko taskunpohjalla
10. Kahvi vanhan runoilijan seurassa
11. Musteläiskät ruutupaperilla
12. Jääkaappikylmä päärynä
13. Ystävällinen kassaneiti
14. Huumorin historia
15. Elokuvaajan huonot vitsit
16. Punainen katto, sininen taivas, musta lintu
17. Parkkipaikan hiekkamyrsky
18. Uimahalliveden pintajännite
19. Kehittyvä taide

torstai 17. huhtikuuta 2008

Olga Sedakovalle nurinkurin

Peili

Rakkain, itse tiedän,
miksi joskus käy niin -

Peili elehtii suoraan edessäni,
simpukan kokoisena
tai maailman.

Mutta mikä kytee siinä tai tuulee,
näkyy, on, palaa -
parempi nähdä kokonaan:

elämä, sehän on vain valtava,
kokonaan joskus tiivistyy
se kokonaisen käden, silmämunan pintaan -
ja kuolema on ympärillä kuin metsälampi.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Sävellys

(Tauko.) (Tauko.) (Tauko.) (Tauko.) (Tauko.)
Eräässä kaupungissa niin kuin Englannissa
hänen näkönsä kohtaa, puun ja sumun,
puu ja sumu kuin hänen näkönsä
kävely kaupungin laitamilla, eräässä kaupungissa
kuin katsoa tähtitaivasta slummissa,
pelätä henkensä edestä, katuvalojen karnevalismi,
puut ja sumu ja tähtitaivas ja paikallaan
Englannissa tai eräässä kaupungissa, niin kuin muisto,
kolmen matkaajan sydämet, aseistariisuntaa,
levottomina, matkaan, puun ja sumun,
katuvalot kirkkaina kuin eräässä kaupungissa

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Attention attend

Ladyfest Finland!

Kysyminen ja vastaaminen

Milloin? Kun? Koska?
Kun on milloin
on kun koska
koska on on kun
milloin
on milloin
koska kun on
koska on milloin
on kun on
kun on milloin
koska on
kun
on

Patti Smith: Spell

"Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy!
Holy! Holy! Holy! Holy! Holy! Holy!
The world is holy! The soul is holy! The skin is holy!
The nose is holy! The tongue and cock and hand
and asshole holy!
Everything is holy! everybody's holy! everywhere is
holy! everyday is in eternity! Everyman's an
angel!
The bum's as holy as the seraphim! the madman is
holy as you my soul are holy!
The typewriter is holy the poem is holy the voice is
holy the hearers are holy the ecstasy is holy!
Holy Peter holy Allen holy Solomon holy Lucien holy
Kerouac holy Huncke holy Burroughs holy Cassady
holy the unknown buggered and suffering
beggars holy the hideous human angels!
Holy my mother in the insane asylum! Holy the cocks
of the grandfathers of Kansas!
Holy the groaning saxophone! Holy the bop
apocalypse! Holy the jazzbands marijuana
hipsters peace & junk & drums!
Holy the solitudes of skyscrapers and pavements! Holy
the cafeterias filled with the millions! Holy the
mysterious rivers of tears under the streets!
Holy the lone juggernaut! Holy the vast lamb of the
middle class! Holy the crazy shepherds of rebellion
Who digs Los Angeles IS Los Angeles!
Holy New York Holy San Francisco Holy Peoria &
Seattle Holy Paris Holy Tangiers Holy Moscow
Holy Istanbul!
Holy time in eternity holy eternity in time holy the
clocks in space holy the fourth dimension holy
the fifth International holy the Angel in Moloch!
Holy the sea holy the desert holy the railroad holy the
locomotive holy the visions holy the hallucinations
holy the miracles holy the eyeball holy the abyss!
Holy forgiveness! mercy! charity! faith! Holy! Ours!
bodies! suffering! magnanimity!
Holy the supernatural extra brilliant intelligent kindness of the soul!"

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Omistettu Mika Pasaselle

Illan valo, värit, riot art riot! hän lähtee
ja lokit, lentokenttä, kirje, sanojen
puolesta, vuoksi ja takia, vuosi vuodelta,
herran hattu ja passi, kuin muistutuksena,
koneet kaartavat taivaalla ja niin kuin sydänkäyrä,
lentävät ja herran hattu tuulessa

torstai 10. huhtikuuta 2008

Aamu

Kupillinen kahvia ja huuto meren yli,
toiseen maahan, mantereeseen,
sodan jälkeen maa, manner, herää
tatuoidut jumalattaret iholla,
rauhan ilo on.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Kartta

Etsin sinua. Kaupunki on kivinen. Portaat ovat kivisiä. Penkit portaiden päissä ovat kivisiä. Kaupunki on kylmä. Ilma on kylmää niin kuin sinä kun suljet puhelimen. Kylmä. Niin kylmä, että poskipäillä verisuonet katkeavat. Toivon, että löydät tämän. Minä kävelen koko kaupungin. Kävelen kylmän kivisen kaupungin. Etsin sinua niin kauan, että sinä olet tässä. Minä olen tavannut sinut edellisessä elämässä. Niin kylmää kivisessä kaupungissa. Tulen leimu, tuhka tupakan kärjessä, kaksoisliekki sytyttimen napsahduksessa. Kivisessä kylmässä kaupungissa etsin sinua. Näen sinut kaikkialla. Olet kaikkialla. Olet kaikki mitä on. Mitä on kylmässä kaupungissa ilman sinua. Sinä olet kaikkialla. Vain yksin sinä. Tässä kylmässä kaupungissa kivi on kylmää ja ilma.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Päivänsini

Aamunharmaansininen, yö
mennyttä, meri
kohoaa ja nousee, saastuu.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Toisin toisteisuutta

Kuva kuva kuva ääni ääni kuva kuva kuva kuva ääni ääni
ääni kuva äänikuva kuva kuva kuva kuva kuvaääni kuva
ääni kuva kuva kuva ääni ääni ääni kuva kuva kuva kuva
kuva kuva ääni kuva kuva kuva ääni ääni ääni kuva kuva

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Selväntekijä

Suuri valkoinen tila, mahdollisesti tavallinen huone tai galleria, suuri valkoinen seinä tai paperiarkki, siinä ikkunat kuin kirjaimet. Huoneen poikki tai gallerian, suuri musta teksti, mahdollisesti katkelma tai teos, kuten hedelmä tai muoto, toistuu sanottuna tai sarjana, seinän tai paperiarkin kautta, sisustuksena tai pienoismallina, arkipäiväisenä tai synopsiksena. Valmiiksi ajateltu historia tai tilanne, kohoaa korkeuksiin niin, etteivät yksin kädet ulotu.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Tragediaksi

Kirjoittaa niin kuin elää. Ajatella Durasia. Hänen tahtonsa minuudessa. Kokonainen, ainoa ja ehjä minuus. Toista Durasia ei tule. Toista ketään ei ole. Miten vaivatonta. Voin katsoa loputtomiin elämän jatkumoa, ikuisuutta. Pakottomasti, ehdottomasti ja täydellä rakkaudella. Olla niin paljas ja varma. Alasti tässä edessäsi, kädet, kädet ja jalat, elehtivät herkeämättä. Kaivata jotakin, joka on poissa. Mitään ei voi korvata. Siitä on mahdotonta sanoa mitään, toistaiseksi. Myrsky nostattaa lumen kaduille. Ei ole syytä kaivata muistiinpanoja, vaan muistia. Muistaa jotakin, sitten luottaa unohdukseen. Unohtaa jotakin, antaa anteeksi. Rykelmä pohjaan juotuja tyhjiä pulloja, sydämen vakaa tieto jokapäiväisestä elämästä. Ja kuolema. Se on halua, päämäärä ja välttämättömyys. Ei muuta.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Verinäyte

Minuutti lähellä, kaukana
sinusta ja minusta,
läsnä, ei-koskaan
poissa, lähellä
veri virtaava,
flow,
mahdollisuus
selviytyä täältä,
neulanterä ja pisara,
punainen kuin planeetta,
tässä taivaankappaleet
ovat merkittyjä, käy
planetaarinen tuuli

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Tiellä nousee pöly, kameran linssi seuraa askelia kadulla,
ilma tihenee, hengitys tihenee, kuva palaa puhki keskeltä,

ojennan ohuen ranteen ja tartut siihen.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Päiväämätön

Kevät on taivaanreunalla,
lähellä tähdistöjä,
ja päivän nukkuvaa kuuta

yksinäiset huudot kaikuvat
lävitse koko maan, koko maan

jossa kohoavat kädet,
punamustat liput,
aurinko museon yllä,

kirjoitan kasvot kasvojesi
korkeudella, sinulle naisen,

pilvi on leikkivä leija ikkunassa