torstai 7. elokuuta 2008

Pieni kirjoitus suurista asioista

Piirtokynän muste arastelee, kohti kieltä ja ikuisuutta, elämää, joka jää kun elämää ei enää ole. Olen ajatellut nämä päivät kuinka lähtemätön jokin vaikutus on, vaikutelma, kuinka nopeasti käyttökelvoton toisissa yhteyksissä. Jos en kuvaile mitään, kohtaa lukija vain yhden läsnäolon, tyhjän huoneen ja naisen, joka tahtoo puhua taukoamatta ja katsoo viisammaksi vaieta. Joten kuvailen kuinka korkealle linnut lentävät, valkohöyhenet ja päivän jälkeen pimeäksi murtuu yö kuin tahtoisi varoittaa siitä, että muutoin tulee nähdyksi. Minä kirjoitan pienillä kirjaimilla rutistuneen vihkon lehdille kuinka vanhus yskii keuhkotautia eikä sellaista kuolemaa toivoisi, vaan onnen - ja jos ei omaansa, niin muiden. Kun ikuisuus pakottaa kämmenissä ja sormissa, ovat viattomat aikeeni niin pieniä kuin atomien värähtely missä tahansa tähtiyössä. Nostan hattua sille, joka tahtoo tämän omakseen, tämän, mikä ei rauhoitu rakkauteen vaan juoksee aamuyön juopuneena etsimässä vieraita kenkiä eteiseen.

1 kommentti:

Eeva Karhunen kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=zZPYIf-zKI0